Haaste vastaanotettu!

Jee, kiitokset Vajaatoimintasankarille Filminaattorin ensimmäisestä blogihaasteesta! Hidas sytytys ja harvalukuiset käynnit bloggerissa = vastauksia vasta nyt.

Asiaan:

1) Onko sinulla erityisen rakkaita genrejä tai alagenrejä?
Kyllä vain! Scifi ja kauhukomedia (esim. What We Do in the Shadows) iskevät aina. Ysäritoiminta uppoaa myös.

2) Iskeekö jonkin maan tai maankolkan elokuvakulttuuri aivan erityisesti?
Amerikkalaisspektaakkelit ja pohjoismainen musta huumori toimivat, samoin aika monet japanilaiset animet.

3) Entä erityisen vähänlännästi?
Kotimaisen elokuvan katsominen on tuntunut joskus enemmän työltä kuin huvilta, mutta nykyään suomalaisistakin löytyy helmiä. Myöskään Bollywood-pätkät eivät herätä suuria intohimoja.

4) ”Sitä leffaa en (enää) katsoisi ämpärikännissäkään…”
Ruotsalaiskomedia Naken. Never again.

5) Biisi tai bändi, joka ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota elokuvasoundtrackeissa?
Tähän ei kyllä tule mitään mieleen... En muista pidettiinkö The Guestin soundtrackista meteliä, mutta se oli erinomainen.

6) Onko olemassa kadonneeksi todettu (tai ainakin äärimmäisen vaikeasti saavutettava) filmi, jonka haluaisit nähdä?
Jossain vaiheessa minulla oli vaikeuksia saada hyppysiini alkuperäinen Tron (1982), mutta nykyään saa tilattua melkeinpä mitä vaan. Ennen internetin aikakautta mietin myös pitkään ja hartaasti, mikä mahtoi olla se kiehtova ankkaelokuva, josta näin pätkän ala-asteikäisenä – myöhemmin selvisi, että kyseessä on Howard the Duck (1986). Uusintakatselulistalla edelleen...

7) Onko jotain oleellista jäänyt mielestäsi sovittamatta valkokankaalle näin sarjakuvafilmatisointibuumin aikana, vai oletko jo tyystin leipiintynyt tähän trendiin?
Tuskinpa. Katson mielelläni sarjakuvafilmatisointeja, vaikka olenkin tutustunut Marveliin ja DC Comicsiin kunnolla vasta aikuisiällä.

8) Onko jonkun elokuva-alan ihmisen tapaaminen säväyttänyt poikkeuksellisesti?
Enpä ole liiemmin leffaihmisiin törmäillyt, mutta työväenopiston käsikirjoituskurssia vetänyt Pekka Lehtosaari teki kyllä vaikutuksen. Hauska tyyppi, armoton elokuvahullu ja aivan mieletön määrä leffatriviaa takataskussa. Arvostan.

9) Onko jonkin elokuvan värimaailma säväyttänyt näköaistiasi harvinaisen syvästi?
Muistan pitäneeni Le Havren (2011) harkittuja sävyjä erityisen hienoina. Pleasantvillessä (1998) värien käyttö oli olennainen osa tarinankerrontaa, se on myös jäänyt mieleen.

10) Onko jokin inhokkisi päätynyt IMDB:n kärkisijoille?
Eipä oikeastaan, tosin Citizen Kane ei ole koskaan tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta.

11) Suosikkielokuvaörkki/örkit?
Mahtava kysymys! Niitähän riittää: Pan's Labyrinthin silmätön olio, Gremlinsit, Predator, LOTR-örkit (What do you smell? -Manflesh!) ja Mustan laguunin hirviö. Lapsena myös Star Warsin Rancor jäi mieleen melko hurjana otuksena.

Tällä erää pelkät vastaukset ilman uusia haasteita, kun heräsin tähän näin myöhään. Mutta saman vuoden puolella kuitenkin! Hauskaa oli paitsi vastata, myös lukea muiden vastauksia. Tässä vielä muut Vajaatoimintasankarin haastamat:

…noir
Damn Good Coffee 
Double FeatureModern Werewolf
It's just a movie.
Roskaa tikunnokassa
Shameless Pile of Stuff
See Some Evil

(Kuva: http://starwars.wikia.com/wiki/Jabba's_rancor)

Luokaton lumimiestupla: Rage of the Yeti ja Deadly Descent

Katsoinpa tuossa viime talvena aivan kammottavan Syfy-pläjäyksen nimeltä Rage of the Yeti ja heti perään tänä talvena toisen lumimiesteemalla ratsastavan, täsmälleen yhtä huonon Syfy-tuotoksen Deadly Descent (Yeti). Tupla-annos jäätävää ruikulia.

Tarkoituksena oli kirjoittaa molemmista, mutta onnistuin hukkaamaan jälkimmäisen katselun muistiinpanot jonnekin – enkä todellakaan aio katsoa sitä uudelleen. Marko Mäkilaakson ohjaama Deadly Descent oli sen verran kehno, että nukahdinkin toviksi puolen välin kieppeillä. Paljoa en siis leffasta muista, mutta hanurista se ehdottomasti oli.

Tässä siis mietteet ainoastaan Rage of the Yetistä, harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta.

Rage of the Yeti

Valmistusvuosi: 2011

Ohjaus: David Hewlett

Pääosat: David Chokachi,

Matthew Kevin Anderson, Yancy Butler

Esinäytös. Jossain kylmässä ja karussa maailmankolkassa seikkailijaryhmä etsii lumimyrskyssä tärkeää "koodeksia" taistellen samalla valkoisia hirviöitä vastaan. Ärjyvä peto lahtaa heti yhden onnettomista sivuosanäyttelijöistä.

Toisaalla kaksi miestä, jonkin sortin elämäntapaseikkailijaveljekset, kutsutaan tärkeään tehtävään kesken ryöstökeikan. Näytetään, kuinka lisää porukkaa liittyy ryhmään, ja pian poppoo lähtee rahtikoneella kohti napapiiriä. Ennennäkemättömän kekseliäässä juonessa on kyse OMALAATUISEN MILJONÄÄRIN rahoittamasta salaisesta pelastusoperaatiosta arktiselle saarelle Kanadan perukoilla.

Miljonääri haluaa saada hyppysiinsä muinaisen koodeksin, mutta ensimmäinen retkikunta on niin sanotusti kusi sukassa, kuten nähty, joten on aika tuupata kakkosryhmää kehiin. Vahingossa mukaan on eksynyt myös kirurgiksi luultu eläinlääkäri. Kökösti vihjataan, että hänen taidoilleen tulee olemaan vielä käyttöä.

Ykkösryhmä, josta yksi on taas syöty, pääsee hetkellisesti turvaan hylätylle tutkimusasemalle. Lumimonsterit kuitenkin piirittävät pirttiä herkeämättä.

Kakkosryhmä löytää ykkösten verentahriman leirin ja saavat ohjeeksi lähteä kohti tutkimusasemaa. Matkan varrella yksi jos toinenkin tiimistä haukkaa paskaa. Perillä pidetään jäljelle jääneiden kesken palaveri, jossa eläinlääkäri jakaa suurta viisauttaan: "Nämä oliot eivät ole jääkarhuja, ehkäpä jonkinlaisia kädellisiä, lumigorilloja? Joukolla on oltava jossain johtajauros..."

Eläinlääkärin lueskellessa ykkösryhmän haltuunsa saamaa koodeksia selviää, että kyse onkin Mongoliasta laivalla tulleista YERINEISTÄ. Miljonääri haistaa tilaisuuden kääräistä kahisevaa ja muuttaa operaation kulkua: hän haluaa yhden olioista elävänä. Muut eivät aluksi lämpene, mutta nihkeily loppuu, kun hinnasta sovitaan.

Seikkailijaveljekset rakentavat omatekoisen tainnutusaseen ja painelevat yerin-jahtiin. Kahdella muulla ryhmäläisellä on jotain hämäräsuunnitelmia ja he lähtevät livohkaan kesken pyydystysoperaation. Eläinlääkäri syödään, kun tiimi löytää olioiden pesät. Seikkailijat aikovat napata yerinin poikasen mukaansa, mutta lumivyöry yllättää heidät ja he joutuvat samoamaan takaisin tutkimusasemalle tyhjin käsin.

Pelastushelikopteri tulee noutamaan jäljelle jääneitä tutkimusasemalta, mutta hirviöt popsivat ovelle kolkuttelemaan tulleen pilotin. Harmittava takaisku.

Henkiin jääneet hahmot ottavat alleen lumimönkijän tai vastaavan kulkupelin, lahtaavat perässä säntäävät pedot ja pääsevät turvaan, kun OMALAATUINEN MILJONÄÄRI tulee pelastamaan heidät jään alta nousevalla neuvostosukellusveneellä.

Noinnikkäästi. 

(Kuva: www.filmtips.tv/filmer/rage-of-the-yeti/)

Annihilation Earth - jäätävä katastrofikalkkuna

Syfyn maailmanloppuelokuvassa ei ole oikein päätä eikä häntää, mutta näyttelijät, dialogi ja tehosteet ovat sentään ensiluokkaisia. NOT. Kelvotonta kuraa alusta loppuun.

Annihilation Earth

Valmistusvuosi: 2009 

Ohjaaja: Nick Lyon 

Pääosat: Luke Goss, Marina Sirtis,
Colin Salmon

Ranska, vuosi 2020. Alkukuvana nähdään, kuinka ryhmä suojapuvuissa olevia ihmisiä päivittelee halvan virtuaalilavastuksen luomaa puolikypsää illuusiota tuhosta ja hävityksestä. Emme tiedä, mitä on tapahtunut, joten siirrymme ajassa taaksepäin.

Tärkeän näköinen YK-nainen Marina Sirtis kertoo Euroopan tärkeimmän energiahankkeen nokkamiehelle, Luke Gossille, kiihdytinlaboratorioon kohdistuvasta uhasta. Tämän jälkeen hän hehkuttaa tiedotustilaisuudessa samaista energiaprojektia vakuutellen hankkeen olevan täysin turvallinen. Katsoja osaa kuitenkin suhtautua tähän terveellä epäluulolla, sillä elokuvan rakenne nojautuu pahaenteiseen lähtölaskentaan "x tuntia ihmiskunnan tuhoon".

84 tuntia tuhoon: Virastaan terrorismisyytösten vuoksi hyllytetty arabitaustainen tutkija Colin Salmon tulee käymään kollegansa Luke Gossin luona, sillä uskoo jotain pahaa pian tapahtuvan.

80 tuntia tuhoon: Tapahtuu JÄTTIRÄJÄHDYS.

78 tuntia tuhoon: 20-30 miljoonaa ihmistä on kuollut ja taloudelliset tuhot mitataan triljoonissa. On kyseessä kaikkien aikojen suurin ihmiskuntaa kohdannut katastrofi. Colin Salmonia epäillään iskusta, joten hän katsoo parhaaksi ottaa jalat alleen.

75 tuntia tuhoon: YK-nainen tulee kovistelemaan Luke Gossia Colin Salmonista väittäen, että heillä on todisteita tämän terroristikytköksistä.

72 tuntia tuhoon: Kaksi körmyä seuraa Colin Salmonia. Hänen perässään on myös ranskalaispoliisi, ja seuraa kiihkeä takaa-ajo. Salmon livahtaa metroaseman karkkikauppaan piiloon, mutta jää pian kiinni. Tapahtuu kuitenkin sopivasti maanjäristys: juna suistuu raiteiltaan, taloja sortuu, ja Salmon onnistuu pakenemaan.

70 tuntia tuhoon: Uutisissa näytetään, kuinka eri maailman kolkat tuhoutuvat maanjäristyksissä. Salmon hoksaa apokalypsin liittyvän hiukkaskiihdytinjärjestelmän viattomaan pikku piilo-ominaisuuteen: joku on keksinyt TUOMIOPÄIVÄN YHTÄLÖN!

64 tuntia tuhoon: Luke Goss aikoo estää tuhon ja kokoaa tutkijaryhmän, johon kuuluu kaksi vähäpukeista megabeibeä ja yksi patatukkainen pökkelö.

60 tuntia tuhoon: Tutkijaryhmän helikopteri vioittuu ja tekee pakkolaskun tuhoalueelle. Goss yrittää pelastaa pilottia, mutta joutuu juoksemaan hidastetusti kohti kameraa, kun kopteri räjähtää.

52 tuntia tuhoon: Lentokone tuhoutuu näyttävästi tutkijaryhmän vieressä. Goss soittaa vaimolleen ja käskee tätä lähtemään lasten kanssa Alpeille ydintuhoa pakoon.

48 tuntia tuhoon: Käy ilmi, että Colin Salmon ja Luke Goss tiesivät alun alkaenkin energiahankkeeseen liittyvästä bugista eli TUOMIOPÄIVÄN YHTÄLÖSTÄ, mutta eivät uskoneet, että kukaan haluaisi tuhota maailmaa. Hups.

40 tuntia tuhoon: Gossin vaimo ja lapset yrittävät poistua Genevestä, mutta tiet ovat tukossa. YK-nainen ottaa heidät mukaansa. Korostetusti syyllisyyden kalvama Goss seisoo keskellä tuhoaluetta ja pitelee kärventynyttä, rikkinäistä nukenpäätä: ”Meidän on autettava näitä ihmisiä!", hän vaikeroi. Dramaattista musiikkia.

36 tuntia tuhoon: Satelliitteja alkaa putoilla, taivaalla näkyy revontulia. Maan magneettikenttä on muuttunut epävakaaksi kiihdytinräjähdyksestä aiheutuneen häiriön vuoksi. Joka puolella POSSAHTELEE. Goss päättelee, että jäljellä olevat kiihdytinlaitokset on pidettävä toiminnassa täydellisen tuhon välttämiseksi. Patatukkapökkelö yrittää pelastaa lapsia palavasta talosta, mutta liiskaantuu satelliitin alle. On aika paljastaa roistojen motiivi: ilkeät arabipahikset haluavat tuhota kaikki uudet ja vaihtoehtoiset energianlähteet, jotta voivat hallita maailmaa öljyn avulla. BUAHHAHHAHAAA!!!

[En tiedä hypättiinkö tässä oikeasti 36 tunnista 6 tuntiin vai enkö vaan enää jaksanut pitää lukua. Luultavasti jälkimmäinen.]

6 tuntia tuhoon: Jossain vaiheessa tutkimusryhmän peesiin lyöttäytynyt armeijaheppu ja megabeibet joutuvat väijytykseen, kun joku hyypiö haluaa heidän Hummerinsa. Seuraa ammuskelua.

3 tuntia tuhoon: Terroristi pakottaa Colin Salmonin aktivoimaan koodin TUOMIOPÄIVÄN YHTÄLÖÖN. Salmon-polo yrittää selittää, että jos hän tekee niin, maailma tuhoutuu ja syntyy valtava musta aukko imien kaiken sisäänsä. Terroristi on kuitenkin ahne ja hölmö, eikä ymmärrä omaa parastaan. Toisaalla Goss pääsee kiihdytinlaitokseen, jossa tapaa jälleen perheensä ja YK-naisen.

Puoli tuntia tuhoon: Ammuskelussa haavoittunut megabeibe könkkää kannut hölskyen turvaan, toiseen megabeibeen tukeutuen. Kummankaan tulevaisuus ei kuitenkaan näytä valoisalta: yksi kuolee vammoihinsa toisen jäädessä mäenkukkulalle katselemaan, kuinka maailma hiljalleen tuhoutuu. Salmon ja terroristi taistelevat. Terroristi haukkaa paskaa pudottuaan kiihdytinlaboratorion reaktorikuiluun tai vastaavaan, kuka näitä termejä tietää. Salmon saa videoyhteyden Gossiin ja miehet väittelevät ankarasti siitä, kuinka maailmanlopun saa pysäytettyä. Salmon haluaa pitää systeemin käynnissä, mutta YK-nainen uskoo yhä hänen olevan terroristi ja haluaa sammuttaa koko roskan. Seuraa pitkä ja piinaava päätösprosessi, jonka päätteeksi Goss vetää piuhat irti.

Ilmeisesti väärä valinta, sillä MAAILMA RÄJÄHTÄÄ TUUSANNUUSKAKSI. The end.

Aikamoinen antikliimaksi, ettenkö sanoisi. Rakastan katastrofielokuvia, mutta tämä on kyllä sieltä ihan sysipaskimmasta päästä. En voi suositella edes paatuneille Syfy-faneille, sillä kanavan ohjelmistosta löytynee aimo läjäys ns. laadukkaampaa roskaa.

(Kuva: www.listal.com)

Jack and Jill - Kun yksi Adam Sandler ei riitä

Tuplasti kivaa? Ehkä ennemmin kaksin verroin kärsimystä. Kymmenen Razzie-palkintoa kahminutta elokuvaa ei voi kuitenkaan jättää katsomatta, joten tässä olkaa hyvät:

Jack and Jill
Valmistusvuosi: 2011
Ohjaaja: Dennis Dugan
Pääosat: Adam Sandler, Katie Holms,
Al Pacino

Mainospomo Adam Sandlerin ärsyttävä ja läheisyydenkipeä kaksossisko, Adam Sandler hameessa ja peruukissa, tulee lemmikkikakaduineen kiitospäivän visiitille. Vaimo Katie Holms vannottaa Adam Sandleria olemaan siskolleen kiltti, vaikka kyläily uhkaa pian venyä kaiken vieraanvaraisuuden ulottumattomiin.

Vierailun aikana peruukki-Sandler jättää hikitahroja sänkyyn, kaivaa korvavaikkua, murskaa ponin, piereskelee, hurmaa Al Pacinon, yrittää nettideittailla ja syö ensimmäistä kertaa elämässään meksikolaista ruokaa, mikä johtaa hervottomaan ripulikohtaukseen. Siis miettikää, mies mekossa ja ripulia – ei voi olla nauramatta!!!

Voipas.

(Kuva: www.imdb.com)

Sharknado - älä unohda sontsaa!

It's raining sharks, hallelujah... Verenhimoisia tappajahaita kuhiseva tornado. Ian Ziering. 250 000 dollarin budjetti. Jos tämä ei ole Filminaattori-kamaa, niin ei sitten mikään. HUOM! Leffa tulee FOXilta sunnuntaina 27.7. Älä lue tätä, jos haluat nautiskella spektaakkelin neitseellisin silmin: luvassa on tuttuun tapaan armottomia juonipaljastuksia.

Sharknado

Valmistumisvuosi: 2013

Ohjaaja: Anthony C. Ferrante

Pääosissa: Ian Ziering, Cassie Scerbo,

Tara Reid, John Heard

Prologissa ollaan Meksikon rannikolla. Ahne haineväkauppias ja ahne aasialaisliikemies neuvottelevat kalastuspaatissa. Nousee myrsky ja haita alkaa pötkähdellä laivan kannelle. Aasialainen yrittää kaapata purtilon, mistä seuraa uhkaava välienselvittely, mutta pattitilanne ratkeaa kätevästi, kun molemmat päätyvät petojen kitaan.

Kaliforniassa paistaa vielä aurinko. Ian Ziering ratsastaa aalloilla ja tsekkailee biitsipimuja kaikessa rauhassa. Pian haita alkaa ilmaantua rantavesiin. Ne ovat niin nälkäisiä, että eräskin sunnuntaipolskuttelija kohtaa loppunsa nilkankorkuisessa vedessä. Seuraa paniikkia ja pakokauhua. Ziering ja surffikaveri Jaason Simmons pelastautuvat täpärästi rantaan. Tämä on kuitenkin vasta vaimeaa alkusoittoa, sillä tarina on vielä pohjustamatta ja hahmot esittelemättä.

Katsoja oppii, että Ziering on rennon rantakuppilan omistaja, jolla on hapan ex-vaimo (Tara Reid) ja teini-ikäinen tytär. Baarissa työskentelevä kuuma kinkku Cassie Scerbo piilottelee reidessään olevaa salaperäistä arpea, josta hän ei halua puhua, mutta joka ILMISELVÄSTI ON HAIN AIHEUTTAMA. Katsoja ei voi siis tässä vaiheessa vielä aavistaa, että Scerbolla on kana kynittävänä haiden kanssa. Keskeisenä hahmona esitellään myös leppoisa kantajuoppo John Heard, Yksin kotona -elokuvien iskä. Meksikosta lähestyvä myrsky pakottaa Zieringin sulkemaan baarinsa, ja väki poistuukin kreivin aikaan: ikkunasta lävähtää lattialle hai. Vettä hyökyy joka paikkaan, huvipuistosta irtoava maailmanpyörä jyrää alleen ihmispoloja ja koko ranta-alue tuhoutuu.

Myräkän laannuttua nelikko lähtee varmistamaan, että Zieringin perhe on kunnossa. Tiet tulvivat, ja joka puolella uiskentelee haita. Juoppolalli Heard haukkaa paskaa jo puolen tunnin kohdalla, mikä on mieto pettymys. Odotin, että hänen mukanaan raahaamalle baarijakkaralle olisi vielä runsaasti käyttöä. Mutta ei auta, matka jatkuu.

Ziering ja kumppanit pääsevät Tara Reidin talolle, jossa vastaanotto on varsin nihkeä. Tytär potee teiniangstia ja ex-vaimon uusi miesystävä on uhitteleva mäntti. Kun haita alkaa purskahdella viemäreistä ja talo joutuu veden valtaan, mäntti joutuu luonnollisesti hain kitusiin. Tässä kohtaa selviää, että Zieringillä ja Reidilla on myös poika, jota seurue lähtee etsimään lentokentältä.

Kesken matkanteon Ziering huomaa veteen seisahtuneen koulubussin - hänen on autettava! Koska hän on hyvä ihminen! Suorastaan sankari! Hän laskeutuu köyden varassa sillalta bussiin ja pian kaikki lapset on hinattu ylös turvaan haiden saartaman bussin kyydistä. Kun jäljellä ovat enää Ziering ja pulska miesopettaja, hait käyvät kärkkäämmiksi. Ope pääsee turvaan, mutta Zieringin vetäessä itseään sillalle yksi pedoista LÄHTEE KIIPIMÄÄN KÖYTTÄ PITKIN YLÖS. Neuvokas surffisankari katkaisee köyden ja hilaa itsensä turvaan. Iloa ei kuitenkaan riitä pitkään, sillä horisontissa kieppuu useita, haiden kyllästämiä pyörremyrskyjä. Nyt on tosi kyseessä!

Lentokenttä löytyy, samoin Zieringin poika. Tyhjennettyään rautakaupan käyttökelpoisista aseista ja selvitettyään lapsuuden haitraumat Ziering junior ja Cassie Scerbo käyvät eeppiseen taistoon eväkkäitä vastaan: he aikovat heittää tornadoon pommeja helikopterista käsin, jolloin hait kuolevat ja pyörre neutralisoituu. Ziering senior jää ampumaan suojatulta maasta käsin.

Älyvapaa suunnitelma tehoaa, ja haita alkaa tipahdella kaduille, sähkötolppiin ja muun muassa vanhustenkodin uima-altaaseen, jonka Ziering liekittää. Kopterikaksikko onnistuu tuhoamaan kaksi tornadoa, mutta kolmannen kohdalla nousee seinä pystyyn: pommi ei osu maaliin ja hai ahmaisee Cassie Scerbon.

Juuri kun tuntuu, että kaikki on menetetty, Ziering senior syöksyy moottorisaha ojossa taivaalta lentävän hain kitaan. Kuin sarvikuonon peräaukosta itsensä ulos kampeava Jim Carrey konsanaan, repii Ziering saha ulvoen tiensä vapauteen hain vatsasta - ja kiskoo pedon sisältä elävien kirjoihin myös Cassie Scerbon. Mikä uskomaton tuuri! Lopuksi ollaan, että "helvetinmoinen päivä, huh huh".

Sharknado on halpaa, huonosti näyteltyä, kammottavan köykäisillä tehosteilla kuorrutettua roskaa, mutta haihurrikaani ideana on kyllä ihan metka. Vai eikö muka?

P.S. Missä vaiheessa se surffikaveri Simmons muuten syötiin? Ei mitään mielikuvaa...

(Kuva: www.palmbeachpost.com)

Rähinäpalleroiden riehuretki

Kuten Vajaatoimintasankarin Occo edellisen postauksen kommenttiosiossa muistutti, muinoin hankkimani neljän leffan Critters Collection on istunut hyllyssä pölyttymässä jo aimo tovin. Suoranainen synti!

Kulttiklassikon - joksi ehkäpä ainakin sarjan ensimmäistä osaa voisi luonnehtia - katsominen on pyörinyt mielessä jo pitkään, mutta aina jostain on kiilannut houkuttelevampi elokuva katselujonon kärkeen. Joka tapauksessa, menneenä viikonloppuna korkkasin vihdoin kokoelman. One down, three to go.

Critters (Critters - Keskiyön nakertajat)
Valmistusvuosi: 1986
Ohjaaja: Stephen Herek
Pääosat: Dee Wallace-Stone, M. Emmet Walsh,Scott Grimes, Nadine Van der Velde,Billy Green Bush, Don Keith Opper

Vankila-asteroidilla joukko pahansisuisia pikkuolioita onnistuu kaappaamaan aluksen, jolla ne sukkelasti pakenevat lain kouraa avaruuteen. Perään lähtee kaksi neonvihreänä loistavaa palkkionmetsästäjää, jotka voivat ottaa minkä hahmon hyvänsä. Kun pakoretkeläisten kohteeksi tarkentuu Maa, toinen bountyhunttereista muuntautuu suosionsa huipulla olevan kuvitteellisen glamrokkarin, Johnny Steelen, näköiseksi toisen jatkaessa matkaa hehkuva möntti päänään. Sulautuvat saletisti joukkoon.

Avaruuden tuholaiset takaa-ajajineen laskeutuvat keskilännen pikkukaupunkiin, jossa ydinperhemalli kukoistaa ja maissi kasvaa korkeana. Keskiössä on nelihenkinen Brownin poppoo: jämpti isäntä Billy Green Bush, herttainen äiti (myös E.T.:ssä äippänä nähty Dee Wallace), poikien perässä juokseva teinitytär Nadine Van Der Velde ja kolttosteleva kuopus Scott Grimes. Nurkissa pyörii myös juopotteleva renki Don Keith Opper, joka uskoo ufojen tulevan hetkenä minä hyvänsä.

Pian alkaa tapahtua. Löytyy kaluttu lehmänraato. Poliisi katoaa pahaenteisesti autonsa alle maiskutteluäänien saattelemana. Brownin perheen talosta menee sähköt. Isäntä menee tutkimusretkelle kellariin, jolloin hän joutuu kiiluvasilmäisten nakertajien hampaisiin. Vihuliaisen ensikohtaamisen jälkeen hän kuitenkin selviää takaisin taloon.

Samaan aikaan toisaalla: tenitytär muhinoi heinäladossa poikaystävänsä, city-urpo Billy Zanen kanssa, joka pian tylsänä sivuhahmona päätyy crittersien kitaan. Kauhunhuudot kiirivät talolle, ja pikkuveli rientää hätiin taskut täynnä omatekoisia pikkupommeja. Hän onnistuu niistämään yhden nakertajan nakkaamalla papatin tämän leipäläpeen. PUF! Mustat, terävähampaiset karvapallot pyörivät ympäri maatilaa. Yksi riiviöistä yrittää joko a) jörniä tai b) ahmia hätääntyneenä räpiköivää kanaa perä edellä. Räyhäpallot kasvavat kokoa saadessaan murkinaa. Sekasortoa, kaaosta!

Kaupungissa nahkaan ja niitteihin sonnustautuneet palkkionmetsästäjät jäljittävät saalistaan. Mönttipää on ottanut paikallisen pastorin olomuodon, mikä hämmentää kyläläisiä suuresti. Reteät bountyhuntterit poikkeavat matkan varrella keilahalliin, jossa Johnny Steele vetäisee sellaisen laakin, että KEILAT RÄJÄHTÄVÄT!

Apuvoimia hakemaan lähtenyt pikkuveli Scott Grimes onnistuu jossain vaiheessa johdattelemaan palkkionmetsästäjät talolle, jolloin crittersit katsovat parhaaksi palata alukselleen. He ovat kuitenkin kaapanneet mukaansa teinityttären, joten äkkiä perään!

Loppukahinointi avaruusaluksella päättyy siten, että Scott Grimes pelastaa siskonsa ja ujuttaa yhden pommeistaan kyytiin. Räjähde ei suostu syttymään, mutta viime hetkellä juoppo renki Don Keith Opper heittää viskipullosta kyhäämänsä Molotovin cocktailin alukseen. Nakertajat ehtivät vielä räjäyttää pikku kepposena perheen kotitilan tuusannuuskaksi, mutta haukkaavatkin jo seuraavana hetkenä itse paskaa. POOM!

Palkkionmetästäjät ovat kelpo jätkiä ja kiepauttavat kosmisilla taikavoimilla perheen talon jälleen kasaan ennen lähtöään. HURAA! Lopuksi pedataan jatko-osaa zoomaamalla kolmeen critters-munaan heinäladossa.

Niin no, no niin. Tämä oli ihan viihdyttävä kauhukomedia kaikkine kliseineen ja ennalta-arvattavuuksineen. Pyörimällä liikkuvat karvapallot ovat hupaisa ilmestys, ja täytyy sanoa, että pidin myös tukkarokkariksi muuntautuvan intergalaktisen palkkionmetsästäjän ideasta.

Vaikka Critters ei nyt ihan huippukamaa ollutkaan, tämän jälkeen odotukset seuraavista osista saattavat olla perusteettoman korkealla. Huhut kertovat ainakin kahden viimeisen leffan olevan halpaa kuraa. Odotan innolla.

(Kuva: http://lazaruslair.files.wordpress.com)

Kuoleman limavanat

Leppoisan kesäillan ratoksi tuli kaiveltua pitkästä aikaa The B-Movie Collection -boksia. Siinäkin kokoelmassa on vielä monta leffaa näkemättä, mutta tällä kertaa eniten houkutteli verenhimoisten tappajaetanoiden tarina. Ja täytyy kyllä todeta, että valinta oli erinomainen! Slugs osoittautui varsin viihdyttäväksi kasariroskaelokuvaksi.

Slugs

Valmistusvuosi: 1988

Ohjaaja: Juan Piquer Simón

Pääosat: Michael Garfield, Kim Terry, Philip MacHale,

Alicia Moro, Santiago Alvarez, Concha Cuetos, 

John Battaglia

Pahaa-aavistamaton amerikkalaispikkukaupunki uinuu idyllissään, kunnes yksinäinen juoppo joutuu etananruoaksi kotonaan. Äreä seriffi John Battaglia ja salskea terveystarkastaja Michael Garfield hälyytetään paikalle. He patsastelevat huoneeseen kulmasta, josta on suora näköyhteys sohvalla retkottavaan mädäntyneeseen ruumiseen, ja ihmettelevät, että mikäs täällä haisee. Ai kas, tuo puoliksi syöty densohan se siinä käryää.

Seuraavaksi terveystarkastajaa työllistää nainen, joka valittaa kamalasta hajusta talonsa liepeillä. Garfieldin ystävä, puhtaanapitolaitoksessa työskentelevä viemärivelho Philip MacHale, menee ronkkimaan putkistoa talon alla. Reippaan sanitaatiohepun hymy hyytyy, kun käy ilmi, että viemärissä vaanii jotain epäilyttävää...

Siirrytään vanhemman pariskunnan kasvihuoneelle. Muori jämentää miestänsä hoitamaan pari tuholaisten valtaamaa kasvia kuntoon. Pahaksi onneksi julma tappajaetana livahtaa isännän puutarhahanskan sisään ja käy kiinni, kun ukko vetää kintaan käteen. Mies yrittää vimmatusti hakata kättään irti kirveellä paksun tehosteveren pulputessa ja emännän kauhistellessa vieressä. Hän onnistuukin lopulta, mutta siinä melskatessa jokin lannoitekanisteri tms. on alkanut sauhuta ja tapahtuu VALTAVA RÄJÄHDYS.

Tarkastaja Garfield alkaa huolestua toden teolla, sillä jättietanoita löytyy jo hänen pihaltaan. Siinä nurmikolla kyykkiessä hervottoman korni kauhuetana puraisee häntä sormeen, ja Garfield katsoo viisaammaksi ottaa näykkijän purkkiin jemmaan. Hän vie sen vaimonsa liioiteltua brittienglantia puhuvalle tutkijatuttavalle, joka kertoo katsojille perustiedot etanoiden biologiasta. Garfieldia kiinnostaa, maistuuko mölliäisille liha. "No hyvänen aika, ei kai nyt sentään", brittitutkija tuumaa. Eipä.

Siirrytään aivan leffan alussa tavatun Garfieldin tuttavapariskunnan kotiin. Vaimo on seitinohuesta päiväkännistä aiheutuneessa epähuomiossa silpunnut päivällissalaattiin yhden tappajaetanan, ja pian einestyksen jälkeen mies alkaa yökkiä. "Ehkä se johtuu anjoviksesta", ehdottaa liköörinhuuruinen vaimo. "Niin, salaatti maistui kyllä hieman suolaiselle". He jatkavat iltaa tietämättöminä hitaasti mutta varmasti lähenevästä splatter-herkuttelusta.

Toisaalla ruuhkatukkainen teinari menee tyttöystävänsä luo muhinoimaan. Meno on kiihkeää ja tissejäkin nähdään, mutta sitten wc-pöntöstä ryömii nälkäinen etana-armeija. Alaston tyttöystävä joutuu inhottavien nilviäisten armoille ruuhkatukan yrittäessä pelastautua ikkunasta persposket vilkkuen. Yritykseksi se kuitenkin jää, ja molemmat haukkaavat paskaa.

Laboratoriossa brittitutkija kohottaa hillitysti kulmakarvojaan, kun Garfieldin tuoma etana kellistää rotevan koe-eläinhiiren ja alkaa popsia menemään.

Nohevan terveystarkastajan päässä alkaa muotoutua teoria tappajaetanoista. Äreä seriffi viittaa kintaalla moisille mietteille, mutta sanitaatiosankari MacHalella on todisteita mutanttietanoita synnyttävästä myrkkyjätteestä. Nyt tarvitaan suunnitelma!

Palataan etanasalaattia syöneeseen mieheen. Kesken tärkeän bisnesillallisen tämä kaatuu mylvien maahan ja kaikista ruumiinaukoista purskahtaa inhoja limalieroja!!! Ei siis etanoita, vaan etanoiden loisia, kuten brittitutkija meille ystävällisesti selventää.

Garfield yrittää keskeyttää kaupungin vedenjakelun, sillä etanat ovat pesiytyneet viemäriverkkoon ja niitä tulee jo hanoistakin, mutta pormestari ei usko tappajaetanauhkaa todeksi. Pormestari luonnollisesti päätyy seuraavaksi etanoiden haukkapalaksi.

Gameplan alkaa muotoutua, kun brittitutkija keksii keinon päästää etanat päiviltään - litiumpohjainen arsenikkiliuos! He lastaavat tynnyrillisen ainetta mukaansa ja suuntaavat viemäreihin. Garfield houkuttelee ristiretkelle myös sanitaatioheppu MacHalen, joka dramaattisesti hyvästelee perheensä, KUIN ENNAKOIDEN TULEVAA KOHTALOAAN. 

Tutkija jää viemäriaukon suulle päivystämään ihmeliuoksensa kanssa, kun Garfield & MacHale katoavat maan uumeniin. He löytävät pian mutanttietanoiden pesäkkeen, mutta juuri ennen loppupamausta sanitaatiosankari molskahtaa etanaliejuun: näkyy vain ylös kurottava käsi ja veristä pulpahtelua. Garfield pelastautuu, tutkija laskee etanantappoliemet viemäriin, ja koko maanalainen putkiverkosto roihahtaa liekkeihin. Viemärinkannet sinkoilevat, joka paikassa RÄJÄHTELEE NÄYTTÄVÄSTI.

Garfield suree hetken veivinsä heittänyttä MacHalea ja astelee sitten emäntä kainalossa, hälytysajoneuvojen valojen välkkeessä kohti uutta huomista. (Joka on luultavasti limainen ja kauhistuttava, sillä lopuksi zoomataan viemärinkannella kiemurtelevaan kostajaetanaan...)

Aika hauska puolitoistatuntinen! Leffa rullasi eteenpäin kuten hyvän kauhu(komedia)n kuuluukin: uhkaa ilmassa leijuttaen, mutta liikaa kiirehtimättä ja etenkin liikaa näyttämättä. Splatter-kuvastoa on kohtuullisesti, ja tehosteet ovat keskimääräistä parempia - muutamassa kohdassa mieleen tuli Kadonneen aarteen metsästäjien sulava natsi. Huippukamaa, siis.

Huomattava osa repliikeistä tarjoillaan jälkiäänitettynä, mikä tuo rutkasti hauskuutta jo ennestään riemukkaaseen katselukokemukseen. Myös kumma sountrack viihdyttää: toimintakohtauksissa kuullaan dramaattisia patarumpuja, loppukohtausta ryydittää puolestaan kasarisitcomtunnarimainen sävellys.

Tätä suosittelen limaisen lämpimästi!

Kuva: http://3.bp.blogspot.com