RSS
Hasta la vista Fellini, Bergman, Coppola ja Kurosawa. Täällä katsotaan, kommentoidaan ja kiillotetaan elokuva-aarrearkun himmeämpiä helmiä. Saattaa sisältää juonipaljastuksia.

Joukkomasturbaatiolla veljeskuntaan


Elokuvalta, jonka suomenkielinen nimi on Runkkarit, ei voi odottaa paljoa. Sellainen kuitenkin päätyi Makuunista haettuun 5 elokuvaa / 5 euroa / viikko -sunnuntaitarjousleffapinoon, ja ensimmäisenähän se oli katsottava. Aivot narikkaan, housut kinttuun ja kampukselle!



Going Greek (Runkkarit)
Valmistumisvuosi: 2001
Ohjaaja: Justin Zackham
Pääosat: Dylan Bruno, Laura Harris, Simon Rex, Dublin James, Chris Owen


Yritetään päästä veljeskuntaan. Tissejä, apinajurreja, pilven polttelua, nöyryyttäviä tehtäviä, oksennusta, amerikkalaista jalkapalloa ja kilparunkkausta ringissä. Veljeskuntaan päästään. Awesome, dude.

Dvd:n takakansiteksti says it all:

JOS aikainen simensyöksy, äänekkäät suolistokaasut, seksin alituinen ajatteleminen, kosteat miehuuskokeet, ryntäät (mielellään lollot tai superhinkit) EIVÄT mielestäsi voi olla elokuvan aiheita, sinun on parasta jatkaa Ajankohtaisen kakkosen katselua – tai kiperän sanaristikon rustaamista...yksin. Vähemmän urheilua. Enemmän kulttuuria - ruumiinkulttuuria. Tämä elokuva pussittaa yhteen pillit ja piirakat à la ´Delta-jengi´ ja ´American Pie´.

Jos olisin maksanut nähdäkseni tämän elokuvateatterissa, hirttäytyisin harmista.

(Kuva: http://0-images.contentreserve.com.waldo.library.nashville.org/ImageType-100/1183-1/%7B4D5E63EC-274F-46EB-9A45-8BB39ADEA53D%7DImg100.jpg)

Lisää katsottavaa


Empiren newsletterissä oli tänään ilahduttava yllätys: listaus katsojien äänestämistä kaikkien aikojen huonoimmista leffoista. The 50 Worst Movies Ever -kokoelmasta löytyi monta tuttua rainaa, mutta myös joukko aivan uusia nimiä. Pakkasten paukkuessa ja nietosten kasvaessa voinkin kääriytyä sohvalle tiirailemaan tuoreita löydöksiä...

Listan kärkisijoille kiipesi muuten Razzie-projektin tiimoilta arvosteltu Love Guru, tuo kammottava Mike Myersin aivopieru. Tässä vielä kriitikon perustelut:

"The Love Guru is downright antifunny, an experience that makes you wonder if you will ever laugh again."
- A.O. Scott, The New York Times

Noh, onneksi on sentään vielä naurunlahjat tallella. Enkä ole täysin luovuttanut Myersinkaan suhteen - kyllä tuo mainio kanadalaiskoomikkosetä vielä jotain hervotonta keksii!

Tupla-Lohanit kauhukurassa


Äsken tuli katsottua varmasti yksi huonoimmista elokuvista ikinä. Siis ikinä. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin: I Know Who Killed Me valittiin vuoden 2007 huonoimmaksi elokuvaksi, minkä lisäksi se sai seitsemän muuta Razzie-palkintoa, mm. Worst Actress, Worst Director ja Worst Excuse for a Horror Movie. Kahdeksalla pystillään se on toistaiseksi eniten Razzie-palkintoja kerännyt tekele - kyseenalainen kunnia, mutta täysin ansaittu.




I Know Who Killed Me
Valmistumisvuosi: 2007
Ohjaaja: Chris Sivertson
Pääosat: Lindsay Lohan, Julia Ormond, Neal McDonough

Lindsay Lohan on Aubrey Fleming, lahjakas nuori pianisti ja kirjoittaja New Salemista. Eräänä iltana hän katoaa ja kaikki pelkäävät pahinta, sillä alueella jo yksi tyttö on joutunut murhaajan kynsiin. Lohan löytyy tienvarresta käsi ja jalka irti silvottuna, mutta sentään elossa.

Sairaalassa selviää, ettei Lohan olekaan Aubrey, vaan hänen kaksoisolentonsa Dakota. Kukaan ei tätä usko, joten Aubreyn perhe vie proteesein paikatun Lohanin mukanaan kotiin. Siellä hän yrittää selvittää kohtaloaan ja pian salaperäisyyden vasemmalla kädellä kudottu vyyhti alkaa purkautua: Dakota on Aubreyn kaksoissisar, joka jäi huumeriippuvaisen biologisen äidin huomaan, kun taas Aubrey päätyi pienen kaupanhieronnan tuloksena nykyiseen perheeseensä - ilman että Aubreyn äiti koskaan sai tietää vaihdosta.

Dakota-Lohan on elättänyt itseään stripparina, ja tätä tarinan osa-aluetta heruutellaankin antaumuksella: leffa sisältää yhteensä ainakin kymppiminuuttisen Lohanin tankokihnuttelua ja perät pystyssä konttailua. Eräänä iltana esityksen jälkeen Dakota-Lohan huomaa, että kah, keskisormi irtosi. No eipä siinä sitten muuta kun käsi pakettiin ja bussilla kotiin, ompelusetti esiin ja irronnutta osaa takaisin kursimaan. Noitahan sattuu.

Myöhemmin Dakota-Lohan herää ilman toista jalkaa ja lähtee harhailemaan New Salemiin, jolloin hänet löydetään tienvarresta. Käy ilmi, että mystisesti irtoilevat ruumiinosat ovat eräänlaisia kaksosstigmoja: kaikki mitä tapahtuu siepatulle Aubrey-Lohanille, tapahtuu myös Dakota-Lohanille. Hän lähtee pelastamaan kaksossisartaan ja täysin järjettömien käänteiden jälkeen murhaajaksi paljastuu noin minuutin verran elokuvan alussa vieraillut kaljuuntuva, kauluspaitoihin pukeutuva keski-ikäinen pianonsoitonopettaja, jonka kellari on koristeltu katosta roikkuvilla tekojäsenillä.

Dakota-Lohan niistää soitonopettajasedän ja kaivaa siskonsa mullista. Dakota-Lohan ja Aubrey-Lohan jäävät maahan makaamaan silvottuine raajoineen ja elokuva loppuu.

Leffa on silkkaa sontaa alusta loppuun: juoni on typerä, dialogi kankeaa ja rakenne ontuu. Kuvottavia kidutusotoksia ja verisiä irtoraajoja näytetään kuin Saw'ssa konsanaan. Kun ääniraitakin on kuraa, ei tästä tuotoksesta voi sanoa mitään myönteistä. Paska mikä paska.

Tämän leffapläjäyksen jälkeen rima on niin matalalla, että sitä voi olla vaikea alittaa.

(Kuva: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/d/d0/Who_killed_me_post.jpg)

Guruhuttua


Uusi vuosi ja uudet projektit: on aika käydä käsiksi The Golden Razberry Awardsin saaneiden, eli vuoden huonoimpina palkittujen leffojen surkuhupaisaan joukkoon. Olen päättänyt katsoa kaikki, eli vuosina 1980-2009 ilmestyneet, Razzie Awardsin saaneet elokuvat. Katselen toki ohessa muitakin huonouksia, mutta vuoden mittaan olisi tarkoitus nuo kaikki kakistella läpi.




Aloitan urakkani tuoreemmasta päästä - katsomalla viime vuoden vadelmapystin pokanneen Love Gurun. Uskallan tosin väittää, että samasta kunnianosoituksesta kilpaillut Meet the Spartans on vielä Myersin kynäilemää kainalopierukomediaakin kehnompi tuotos. Mutta kyllä rakkauden guru palkintonsa ansaitsee, ei vastalauseita sen suhteen. 





Love Guru
Valmistumisvuosi: 2008
Ohjaaja: Marco Schnabel
Pääosat: Mike Myers, Jessica Alba, Romany Malco, Justin Timberlake, Verne Troyer



Toronto Maple Leafsin tähtipelaaja Romany Malco (leffassa Darren Roanoke) riutuu rakkaustuskissa eikä kykene pelaamaan, vaikka Stanley Cup häämöttelee nurkan takana. Malcon jättämä vaimo hengaa nyt vastustajajoukkueen maalivahdin, kanadanranskalaisen Jacques "Le Coq" Grandén kanssa. Tuuheaviiksistä, Celine Dionia ihannoivaa ja tabarnacia hokevaa meisselisetää esittää Justin Timberlake. 

Leafsin johto (hehkeä Jessica Alba ja mini-me Verne Troyer) päättää palkata apuun Mike Myersin esittämän rakkausgurun, Maurice Pitkan. Pitka on Deepak Chopran jälkeen maailman toiseksi suosituin new age -spiritualisti, joka kiertää maailmaa huuhaa-seminaareja pitäen ja naurettavan nimisiä itsehoito-opuksia kirjoitellen.

Guru ryhtyy hommiin. Malco joutuu tekemään erilaisia harjoitteita, kuten kohtaamaan kriittisen äitinsä, ja pikkuhiljaa kiekkokuningas kuoriutuu traumoistaan. Muhkeapartainen Myers rakastuu Albaan, mutta siveysvyö ei aukea ennen kuin guru oppii rakastamaan ensin itseään. Välillä leikataan takaumiin guruopinnoista: pelataan stink moppia, jossa sohitaan vastustajaa kuseen kastetulla luutulla, ja seurataan kierosilmäisen oppi-isän, Guru Tugginmypudhan, piereskelyä.

Kun norsut ovat naineet, kääpiö lämäisty maaliin ja tarpeeksi monta nimivitsiä väännetty + Mariska Hargitay -tervehdystä vaihdettu, on henkinen kasvu päättynyt ja parit saaneet toisensa. Lopuksi tanssitaan bollywood-tyyliin.

Justin Timberlake tanssilattialla vetämässä sprinkleriä ja rekkakuskia Celine Dionin tahtiin hymyilytti hennosti, mutta hyvin harvat Love Gurun vitsit olivat oikeasti hauskoja. Kauas on tultu Wayne's Worldin ja Austin Powersin ajoista, ja jos sama tahti jatkuu, saanee Myers lisää kultaisia vadelmia.  

Sivuhuomiona: näin tällä viikolla vihdoinkin Avatarin ja totesin sen olevan aivan hulppea fantasiaspektaakkeli! Mietin etukäteen mahtavatko siniset na'vit olla liian korneja, mutta jokainen yksityiskohta tässä avaruussadussa oli niin huolella toteutettu, ettei moiselle mussutukselle jäänyt juuri sijaa. Muutkin Pandora-planeetan möröt olivat vaikuttavia, puhumattakaan leijuvista virtuaalivuorista.

Tarina sinänsä ei ollut ennennäkemätön, ainakaan Pocahontas tai Tanssii susien kanssa -elokuvien ystäville, mutta who frickin cares kun puitteet ovat noin komiat. Koin itseni melkein kolmituntisen rupeaman jälkeen hyvin viihdytetyksi ja visuaalisesti tyydytetyksi, mitä nyt 3D-lasit vähän hiersivät korvantaustaa. Kansa on saanut sirkushuvinsa.

Ehkä parhaiten kokemus kiteytyy Chuck Koplinskin leffa-arvion otsikkoon Illinois Timesissa: A Wonder to behold, a Story to Forget


(Kuvat: http://razzies.com ja http://www.impawards.com/2008/posters/love_guru.jpg)
 
Copyright 2009 Filminaattori. All rights reserved.
Blogger Template by Blogger and Blogger Templates.
Bloggerized by Miss Dothy