RSS
Hasta la vista Fellini, Bergman, Coppola ja Kurosawa. Täällä katsotaan, kommentoidaan ja kiillotetaan elokuva-aarrearkun himmeämpiä helmiä. Saattaa sisältää juonipaljastuksia.

Karhuherran karmea kosto


Hupsistarallaa, taas on venähtänyt päivitysväli aika eeppisiin mittasuhteisiin... Vaan tokkopa tuo maailmaa kaataa - eikun uutta kiekkoa kehiin. Tällä erää vuorossa Mega Monster -boksiin kuuluva Bear (2010), joka oli sekä kuolettavan tylsä että äärimmäisen huono.



Bear
Valmistusvuosi: 2010
Ohjaaja: John Rebel
Pääosissa: Brendan Michael Coughlin,
Patrick Scott Lewis, Katie Lowes,
Mary Alexandra Stiefvater

Kaksi veljestä tyttöystävineen/vaimoineen ovat matkalla (ilmeisesti) jonkun synttäreille, kun heidän farmari-Chevynsä leviää tienposkeen. Peltilehmä on pian kunnossa, mutta pensaasta kuuluu pahaenteistä rapinaa ja örähtelyä. Toinen tytöistä menee lähemmäksi selvittämään, mikä villipeto mahtaa olla kyseessä. Koska pitäähän se nyt tietää, samalla tavoin kuin on välttämätöntä tarkistaa kaikki epäilyttävät äänet pimeässä talossa - etenkin, jos olet yksin.

No, karhuhan siellä lymyää. Se ei ole järin kookas, eikä näytä olevan hyökkäysaikeissa, joten se selvästikään ei ole kannessa mainostettu tappajamesikämmen. Tästä huolimatta yksi pojista hakee käsiaseen ja ampuu karhun kuoliaaksi. Lajitoverinsa lahtaamisesta suivaantuneena paikalle lompsii isompi karhu ja alkaa ahdistella nuoria. He onnistuvat könyämään auton sisään, mutta karhu kippaa sen nurin. Hetken koslaa tuupittuaan otso kääntyy pois ja menee nyyhkymusiikin säestämänä suremaan ammuttua karhukaveriaan. Lopulta peto katoaa metsään.

Kenollaan oleva auto täytyy jälleen korjata, mikä tarjoaa oivat puitteet veljesten välienselvittelyyn. Puidaan yhdentekeviä perhekriisejä siihen asti, että karhu ilmaantuu taas paikalle. Seuraa jännittäväksi tarkoitettu ajojahti kolmen metrin säteellä autosta, minkä päätteeksi karhu raatelee nuoremman veljen tyttöystävän. Auton ikkunaan jää vain märkä pläntti. Muut näyttelijät käyvät kuumeisesti läpi metodinäyttelemisen peruskurssia päässään ja tekevät kaikkensa näyttääkseen järkyttyneiltä.

Karhu palaa useaan otteeseen piinaamaan päähenkilöitä, aina saman, ärsyttävän musiikin säestyksellä. Vanhempi veljistä lähtee hakemaan apua, jolloin hänen vaimonsa ja pikkuveljensä ehtivät puida lisää turhanpäiväisiä suhdekiemuroita. Jaarittelu keskeytyy tilapäisesti, kun karhu RAAHAA VANHEMMAN VELJEN TAKAISIN AUTOLLE, TAPPAAKSEEN TÄMÄN VASTA MYÖHEMMIN. Kyllä. Tämä karhu haluaa kostaa pitkän kaavan mukaan. 

Seuraa lisää pitkäveteistä jorinaa. Syyllisyydessä piehtaroiva vaimo joutuu tunnustamaan bylsineensä pikkuveljeä ja olevansa nyt raskaana. Dramaattista sananvaihtoa, syyttelyä, läpsimistä. Piinallinen avautumissessio keskeytyy onneksi lopulta, sillä karhu palaa, raatelee veljekset ja päästää armeliaasti paksuna olevan vaimokkeen pakenemaan puskiin. Lopuksi näytetään luontodokumenttimaista kuvaa autonraadossa telmivästä karhusta. Roll credits.

Olipa harvinaisen työläs katseltava! Tuskanhiki helmeili valehtelematta otsalla jo ensimmäisen vartin aikana.

Elokuva on täysin epäonnistunut genrehybridi: puoliksi halpaa petokauhua, puoliksi huonosti näyteltyä ihmissuhdedraamaa. Tuotanto on äärimmäisen pihiä alusta loppuun. Kuvauspaikka on kehnosti valaistu, näyttelijät harrastelijoita ja kalusto mitä luultavimmin kahden pennin rihkamaa. Ohjaajakaan tuskin on ammattikuntansa kuumimpia nimiä - tämän lisäksi hän on ohjannut vain tekeleen nimeltä Wolf Town (2010), jossa nelihenkinen kaveriporukka joutuu verenhimoisen susilauman saartamaksi. Kuulostaa etäisesti tutulta...

Masentavaa kyllä, monsteriboksissa on vielä yksi elokuva jäljellä. Täytyy toivoa, että tappajakäärmeestä on saatu enemmän irti.

(Kuva: www.filmey.com)
 
Copyright 2009 Filminaattori. All rights reserved.
Blogger Template by Blogger and Blogger Templates.
Bloggerized by Miss Dothy