Mitä vattua? Razzie-ehdokkaat julkistettu!

Pian on käsillä se aika vuodesta, kun filmiteollisuuden henkiset häpeäpaalut eli Golden Razzberry -palkinnot ovat jaossa. Ehdokkaat on kuulutettu, ja kultaisten vattujen 31. vuosikerran kunniaksi tarjolla on seuraavanlainen kurakimara: 

Surkein elokuva: 

• Exän jäljillä – The Bounty Hunter
• The Last Airbender
• Sinkkuelämää 2
• Twilight – Epäilys
• Vampyyrien imussa – Vampires Suck 

Surkein miesnäyttelijä:

• Jack Black (Gulliverin matkat)
• Gerard Butler (Exän jäljillä)
• Ashton Kutcher (Killers ja Ystävänpäivä)
• Taylor Lautner (Twilight – Epäilys ja Ystävänpäivä)
• Robert Pattinson (Remember Me ja Twilight – Epäilys)

Surkein näyttelijätär:

• Jennifer Aniston (Exän jäljillä ja Vaihtamalla paranee)
• Miley Cyrus (The Last Song)
• Sarah Jessica Parker, Kim Cattrall, Kristin Davis & Cynthia Nixon (Sinkkuelämää 2)
• Megan Fox (Jonah Hex)
• Kristen Stewart (Twilight – Epäilys)

Surkein näyttelijäpari tai -ryhmä:

• Jennifer Aniston & Gerard Butler (Exän jäljillä)
• Josh Brolinin naama & Megan Foxin aksentti (Jonah Hex)
• Koko näyttelijäkaarti elokuvasta The Last Airbender
• Koko näyttelijäkaarti elokuvasta Sinkkuelämää 2
• Koko näyttelijäkaarti elokuvasta Twilight – Epäilys 

Surkein ohjaaja:

• Jason Friedberg ja Aaron Seltzer (Vampyyrien imussa)
• Michael Patrick King (Sinkkuelämää 2)
• M. Night Shyamalan (The Last Airbender)
• David Slade (Twilight – Epäilys)
• Sylvester Stallone (The Expendables) 

(Lähde: http://www.mesta.net/leffat/uutiset/?aid=20939)

Tuossahan on siis vain osa palkintokategorioista, mutta listalla lienevät ne tärkeimmät. Ihan hauska lisäys oli tänä vuonna Worst Eye-Gouging Use of 3D, johon on ehdolla seuraavat spektaakkelit: Cats & Dogs 2: Revenge Of Kitty Galore, Clash of the Titans, The Last Airbender, Nutcracker 3D ja Saw 3D. Titaanien taistohan onkin täällä jo käsitelty, loput on toistaiseksi näkemättä. Ehkä paras niin.

Sitten vaan odottelemaan helmikuun 26. päivää, jolloin palkinnot jaetaan. Eikä kiva siihen lopu, sillä seuraavana iltana on tietenkin Oscar-pystien vuoro. Yleensä olen katsonut pelkän koosteen, mutta pitäisiköhän kerrankin valvoa koko yö - popcornin tahmaamat kourat kaukosäädintä puristellen ja jännityksen hikikarpaloita ohimoilta puskien? 

Hybridihain haukkapalat

Ryhdyinpä jälleen kopeloimaan B-elokuvaboksia, kun huomasin edellisestä postauksesta kuluneen jo kuukausia! Olen toki tässä välissäkin liikkuvaa kuvaa silmäillyt, mutta listalta on löytynyt hieman laadukkaampaa tuotosta. Meinasin tehdä jopa uudenvuodenlupauksen, että kirjoittelisin tänne ahkerammin... paitsi etten kirjoita kuitenkaan, joten se siitä. 

Nyt kuitenkin takaisin roskan pariin: Tappajatomaattien jälkeen on vuorossa uskomattoman halvalta näyttävä tv-leffa Creature vuodelta 1998.

Creature (Vaara syvyydestä)

Valmistumisvuosi: 1998

Ohjaaja: Stuart Gillard

Pääosat: Graig T. Nelson, Kim Cattrall,
Cress Williams

Intropätkä: On synkkä ja myrskyinen yö ehkä 70-luvulla. Sotilastukikohdassa tutkija esittelee armeijamiehelle uudenlaista haihybridiä, joka polskii raivoisasti altaassa. Ihmistä muistuttavilla nukeilla suoritettu demonstraatio villitsee hain, ja miestä lentää ammeeseen. Vesi molskahtelee ja porisee pahaenteisesti, mutta oliota ei vielä näytetä - vain silmä kiiluu pimeässä. Epäonnistuneesta eväkkäästä halutaan eroon, joten se hinataan häkissä merelle ja upotetaan syvyyksiin.

Siirrytään nykyaikaan. Graig T. Nelson on eksoottisella karibialaissaarella tutkimuksiaan tekevä valaidenhalailija, joka on jatkuvissa riidoissa rannikolla sikailevien urheilukalastajien kanssa. Pian hänen poikansa ja tutkijavaimonsa Kim Cattrall saapuvat saarelle, ja pariskunta lähtee merelle tarkkailemaan vedenalaista elämää.

Samaan aikaan saaren asukkaat (joihin kuuluu mm. epätavallisia viboja herkästi aistiva, ulvova ihmissusi-mies) huomaavat, että vedessä liikkuu jotain outoa. Ja kah, hybridihaihan se siellä kurkkii! Lukuisia hahmoja raadellaan ja syödään, kunnes lopulta tutkijapariskunta löytää hylätyn sotilastukikohdan, jossa mutanttihaita kehiteltiin muutama vuosikymmen aikaisemmin.

Seuraa välikohtaus, jossa haiolio jahtaa Nelsonia ja Cattrallia vetisillä käytävillä. He luulevat jo kidushirviön kohdanneen loppunsa, mutta tämäpä luo nahkansa, oksentaa vihreää limaa ja nousee kahdelle jalalle! Mooaar-oaargh! Pariskunta pelastautuu täpärästi kellariluolastosta, Nelson sulkee kansiluukun ja hirviö jää karjumaan bunkkeriin.

Olipa tyhmä loppu, mutta hyvä kun loppui, ajattelin puolitoistatuntisen elokuvan päätteeksi. Mutta eihän se tarina suinkaan siihen päättynyt: lopputekstien jälkeen alkoi pyöriä haieepoksen toinen osa!

En kyennyt katsomaan kakkososaa heti ensimmäisen perään, joten sinnittelin sen vasta seuraavana iltana. Osa II oli pääpiirteissään samaa ripulioksennusta kuin edellinenkin episodi, kuitenkin sillä erotuksella, että hybridihaita piti nyt väistellä hieman rivakammin - kulkihan otus sekä vedessä että maalla. Lopulta palattiin samaan hylättyyn sotilastukikohtaan, ja pitkästyttävän rimpuilun päätteeksi otus pajautettiin painekammiossa soseeksi.

Creature - koko kolmen tunnin komeudessaan - oli kankeaa kuraa, joka oli toteutettu kahden dollarin kuvauskalustolla ja kauhukaupan jäämistön kumipuvulla. Odotin hauskaa huonoutta, mutta tämä tuotanto oli pelkkää pettymystä alusta loppuun. Toivottavasti B-boksin uumenista löytyy ensi kerralla jotain parempaa.


(Kuva: http://www.imdb.com/title/tt0156205/)

Mies ja tomaatti ne yhteen sopii

Tilasin taannoin Play.comista mainion halpistuotantoleffaboksin, joka sisältää yhteensä 12 sertifioitua pienen budjetin kökköelokuvaa: Elvira - Mistress of the Dark, Return of the Killer Tomatoes, Night of the Living Dead, Hell Comes to Frogtown, Return to Horror High, Crocodile, Creature, The Stuff, Slugs, Spiders, Rats ja Octopus. The B-Movie Collection on huonojen elokuvien ystävälle ehta timantti. (Täällä Obsessed with Filmin lyhyet kuvaukset kaikista boksin leffoista)

Korkkasin kauhukomedialaatikon Tappajatomaattien paluulla, jossa ei kylläkään nähty ainuttakaan varsinaista tappajatomaattia. Hyväntuulista ja mehukasta halpishömppää joka tapauksessa.

Return of the Killer Tomatoes
(Tappajatomaattien paluu)

Valmistumisvuosi: 1988

Ohjaaja: John De Bello

Pääosat: George Clooney, Michael Villani,
John Astin, Karen Mistal, Anthony Starke

On kulunut parikymmentä vuotta "suuresta tomaattisodasta" (täytynee vilkaista tuo ykkösosa Attack of the Killer Tomatoes vuodelta 1978) ja kaupungissa ei vieläkään sallita tomaatteja missään muodossa. Nuori ja muhkeatukkainen George Clooney paistelee pienessä kuppilassa mansikkahillo-pepperoni-pizzoja ja Anthony Starke toimittaa näitä korvikekiekkoja asiakkaille. Yhden letun hän vie kumman professorin tykö, ja tiedossa onkin hyvä keikka: kauhujen kartanossa asuu myös hemaiseva avustaja Karen Mistal, johon Anthony on iskenyt himokkaat silmänsä.

Hullu tiedemies dippailee kellarissaan tomaatteja myrkylliseen jäteliemeen ja sädettää niistä itselleen musiikin myötävaikutuksella Rambo-armeijaa ja seksiorjia - myös Karen on tomaatista tullut. Eräästä eksperimentistä syntyy vahingossa karvainen mutanttitomaatti, jonka proffa dumppaa kylmästi roskiin. Karen pelastaa söpön turkkitomskun ja kaksikko pakenee kylille.

Karen pääsee pizzapoikien huomaan, mutta pian heillekin paljastuu, ettei ravinnepuikkoja ja kasvilannoitetta salaa naposteleva tyttö ole aivan normaali. Maailmanherruutta tavoitteleva professori kätyreineen tahtoo tomaattitytön takaisin ja takaa-ajon tiimellyksessä Karen muuttuu jälleen avuttomaksi kasvikseksi. Pizzapojat ryhtyvät pelastustoimiin, mutta jäävät itsekin vangeiksi tomaattilaboratorioon. Onneksi tarmokas karvatomaatti hakee apua ja lopulta kaikki pelastuvat, eikä kenestäkään tule ketsuppia. Paitsi tomaatti-Ramboista.

Tämä oli kyllä hulvattoman karmea, suorastaan roskaleffojen aatelia. Elokuva sisälsi runsaasti viittauksia tyylilajiin: välillä kuvaukset muka keskeytetään rahan puutteessa, kunnes saadaan tuotesijoittelulla sponsoreita ja Clooney kekkuloi Pepsi-pullo kädessä tai Kellogsin murohiutalepaketti kainalossa edestakaisin. Täysin kieli poskessa tehty ja itsetarkoituksellisen huono elokuva, mutta melko viihdyttävä. Ei mikään mätä tomaatti!

Tappajatomskujen paluun jälkeen on tehty vielä kaksi jatko-osaa: Tappajatomaatit iskevät takaisin (1990) ja Tappajatomaatit ja Ranskan vallankumous (1991). Etenkin tuo viimeinen on nimen perusteella sen luokan spektaakkeli, että pakko nähdä...

(Kuvat: http://www.obsessedwithfilm.com/ ja http://en.wikipedia.org/wiki/File:Returnofthekillertomatoes.jpeg)

Kolmannen valtakunnan verileikit

No nyt on päästetty paha valloilleen! Tällä viikolla dvd:llä julkaistu Blood Creek lupailee kunnon kauhumäjäystä: on kuolemattomia natseja, veririittejä, salatiedettä ja pahojen henkien riivaamia eläimiä. Ikävä kyllä tarina on niin hutera, ettei se oikein kannattele tämän kokoluokan verikestejä.

Blood Creek (a.k.a. Town Creek)

Valmistumisvuosi: 2009

Ohjaaja: Joel Schumacher

Pääosat: Dominic Purcell, Henry Cavill,
Michael Fassbender, Emma Booth

Eräänä yönä pari vuotta kadoksissa ollut Dominic Purcell saapuu veljensä Henry Cavillin luo ja pyytää tätä mukaansa kostamaan kohtaamansa vääryydet. He suuntaavat vanhalle maatilalle, jossa Dominicia on pidetty vankina, ja alkavat räiskiä.

Pian heille selviää, ettei varsinainen paha olekaan tilalla asuva saksalainen siirtolaisperhe, vaan heidän kellarissaan lymyävä rupinaamainen okkultisti-natsi. Natsi (Fassbender) saapui tilalle jo vuonna 1936 etsimään muinaisia riimukiviä, jotka takaisivat hänelle äärettömät pimeyden mahtivoimat. Perhe sai pidäteltyä natsihirviön aisoissa tarjoamalla hänelle säännöllisin väliajoin siepattujen ihmispolojen verta, mutta nyt pääsee helvetti valloilleen.

Natsi manaa maatilan eläimet verenhimoisiksi apureikseen ja yrittää kasvattaa itselleen kolmatta silmää (!). Seuraa pitkä ja verinen kamppailu, mutta lopulta Dominic Purcell onnistuu kuristamaan natsin piikkilangalla velipojan tökätessä veitsen otsassa kiiluvaan lisäsilmään. Siitäs sai, mokoma Schweinhund!

Rima ei ollut lähtökohtaisesti kovin korkealla tämän elokuvan suhteen, mutta jotenkin Schumacherilta (Numero 23, Oopperan kummitus, Rankka päivä, Päämies) odotti kuitenkin jotain parempaa. Eniten tökki se, ettei edes näin makaaberista asetelmasta saatu irti mitään pelottavaa. Arsch.

(Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Blood_Creek.jpg )

Jos metsään haluat mennä nyt...

Katsoin äskettäin kaksi erittäin huonoa elokuvaa, joissa ihminen joutuu selviytymään luonnon uhkilta. Työn puolesta katsottu Huviretki helvettiin, eli Long Weekend (USAssa Natures Grave), on ahdistava ja hieman pitkästyttävä uusintaversio 1970-luvulla tehdystä aussikauhupätkästä.

Huvikseen - ja ehkä tilapäisessä mielenhäiriössä - katsottu Kaw on puolestaan täysin yhdentekevä ja hieman pitkästyttävä korppipainajainen. Kannen ja trailerin perusteella odotin jotain siinä määrin mautonta, että vaaka olisi kallistunut huumorin puolelle, mutta valitettavasti leffa oli tehty ihan tosissaan.

Long Weekend (Huviretki helvettiin)

Valmistumisvuosi: 2008

Ohjaaja: Jamie Blanks

Pääosat: James Caviezel, Claudia Karvan

Jim Caviezel ja Claudia Karvan ovat katkera ja kinasteleva aviopari. He päättävät lähteä viikonlopunviettoon syrjäiselle rannalle kaveripariskunnan kanssa, mutta he eivät koskaan ilmaannu paikalle. Niinpä toisilleen jatkuvalla syötöllä vihamielisesti vittuileva parivaljakko joutuu pitämään kivaa keskenään.

Telttapaikalla nahistelu jatkuu. Metsästä kuuluu pelottavia ääniä ja meressä liikkuu jotain epäilyttävää. Hysteerinen Claudia haluaisi lähteä jo kotiin, mutta itsepäinen juntti-Jim haluaa jäädä ammuskelemaan päättömästi ympäriinsä ja repostelemaan roskia luontoon. Jimiä ei hätkähdytä edes se, että hän löytää lähettyviltä mädäntyneitä retkeilijöitä, joiden kohtaloa ei nähdä tarpeelliseksi selittää.

Claudia omii väkivalloin pariskunnan auton ja kaasuttaa holtittomasti puskiin. Rannalle ajautunut kuollut merilehmä ei olekaan vissiin kuollut, sillä se raahaa itsensä yön aikana Jimin viereen möllöttämään. Nyt riittää eräjormailu jo Jimillekin ja hän yrittää kuumeisesti raivata tiensä takaisin ihmisten ilmoille. Matkan varrella hän näkee Claudian jousi otsassaan. Mahtoiko itse luontoäiti hänet siihen lahdata? Jim pääsee autotielle, mutta joutuu samantien rekan liiskaamaksi. Nature has spoken.

Aaargh, ihan paskaa. Tämä elokuva on itsessään rikos luontoa kohtaan.

Kaw

Valmistumisvuosi: 2007

Ohjaaja: Sheldon Wilson

Pääosat: Sean Patrick Flanery, Kristin Booth,
Stephen McHattie

Pikkukaupungin sheriffi Sean Patrick Flanery valmistautuu viimeiseen päiväänsä virassa, kun hänet kutsutaan tutkimaan oudosti raadeltua miestä. Korppi raakkuu pahaenteisesti.

Korppeja tulee lisää. Ne raakkuvat pahaenteisesti. Sitten ne alkavat nokkia asukkaita armotta ja lennellä läpsytellen ympäriinsä. Seuraa taistelua raakkuvien korppien kanssa, kunnes ihmislihaa himoitseva petolintuparvi kuolee tautiin, joka teki niistä hulluja alun alkaen.

Ei mitään Hitchcockia.

(Kuvat: http://shocktillyoudrop.com/nextraimages/ngsmall.jpg ja http://s170.photobucket.com/albums/u260/LordNinja2007/Kaw/Capa.jpg)

Megabotit hippasilla

Katsoin juuri noin kaksi ja puoli tuntia räjähdysten, rymistelyn ja rytinän tauotonta virtaa oranssinruskeilla näyttelijöillä ja tehostejättiroboteilla höystettynä. Kyllä - kyseessä on viime vuoden huonoimpana elokuvana palkittu Transformers: Revenge of the Fallen. Razzie-projekti ei siis etene täysin järjestyksessä, mutta olihan tuokin jossain vaiheessa katsottava.

Transformers: Revenge of the Fallen
(Transformers: Kaatuneiden kosto)

Valmistumisvuosi: 2009

Ohjaaja: Michael Bay

Pääosat: Shia LaBeouf, Megan Fox,
Josh Duhamel, John Turturro

Valtava pyöräbotti riehuu. Räjähdyksiä, takaa-ajoa ja tuhoa Shanghaissa. Amerikassa oranssi Shia LaBeouf on lähdössä kotoa opiskelemaan, ja oranssi Megan Fox keikistelee mikroshortseissa. Kampuksella Shia LaBeouf huomaa saaneensa mystisiä, ikiaikaisia robottikaavoja aivoihinsa koskettuaan mahtikuutio AllSparkista lohjennutta palaa. Megabeibeksi tekeytynyt kuuma kissabotti yrittää tappaa LaBeoufin, mutta Megan ja Bumblebee-autobotti rientävät apuun.

Tämän jälkeen elokuvassa on enimmäkseen räjähdyksiä, täsmälleen toistensa näköisiä pahisbotteja, räjähdyksiä, ammuskelua, räjähdyksiä, näyttäviä takaa-ajoja sekä kiihkeän mahtipontisia ja ihannoivia otoksia Yhdysvaltain asevoimista. Ja räjähdyksiä. Sivurooleissa on ärsyttäviä, poliittisesti epäkorrekteja etno- ja gettobotteja, jotka puhuvat afrikkalais-amerikkalaisilla ja latinoaksenteilla. Yksi vaikuttaisi olevan Lähi-idästä.

Michael Bay räjäyttää ja tuhoaa useita kulttuurihistoriallisia kohteita, kuten Gizan pyramidit ja muinaisen kaupungin Jordanian Petrassa. Aavikolla möyhitään yhtä antaumuksella kuin ykkösosassakin. Hiekka pöllyää ja jättirobotit taistelevat hidastetuissa otoksissa eeppisen sankaritarinamusiikin vyöryessä taustalla. Lopuksi jäljelle jääneet pahisbotit pakenevat avaruuteen odottamaan kolmososaa.

Aivan luokatonta paskaa. On täysi mysteeri, miten Bay saa mahdutettua seuraavaan Transformersiin vielä enemmän räjähdyksiä ja tuhottua enemmän roinaa. Ehkäpä koko hässäkkä viedään avaruuteen - siellähän voisi räjäytellä kokonaisia planeettoja ja roboteistakin voisi tehdä äärettömän valtavia!!! On myös kiehtovaa nähdä, onko näyttelijöistä mahdollista tehdä entistäkin ruskettuneempia. Sitä minä jään odottamaan. 

Hopeisena pilvenreunuksena voi pitää tätä: jos olet nähnyt Revenge of the Fallenin, voit nautiskella Rod Hiltonin erinomaisesta pilailukäsiksestä The Editing Roomin sivuilla.
     
(Kuva: http://andrewpaladie.files.wordpress.com/2010/01/transformers.jpg)

Rakkauden runnoma bimbo

No niin, aika palata Razzie-projektin pariin. Vuorossa on Dirty Love, vuoden 2005 voittava tekele. Nopea yhteenveto: huonon huumorin kyllästämä sekoitus tunkkaista tilannekomiikkaa ja väsynyttä parisuhdevääntöä, jälkimakuna viipyilevä myötähäpeä. Epäilemättä vadelmansa ansainnut.

Dirty Love

Valmistumisvuosi: 2005

Ohjaaja: John Mallory Asher

Pääosat: Jenny McCarthy, Carmen Electra,
Eddie Kaye Thomas, Kam Heskin

Jenny McCarthy on hysteerinen bimbo, jonka mallipoikaystävä dumppaa kylmästi elokuvan ensimetreillä. Alkaa hillitön sekoilu, johon sisältyy huonoja treffejä (mm. esileikkinä meriahvenen anukseensa ahtava mies), päihteitä ja irrottelua tyttöjen kanssa. Huumori on alapäävoittoista: nauruja yritetään nostattaa jättikokoisilla maxi pad -terveyssiteillä, puhelimeen pieremisellä ja taikurin hanurista vedettävällä värihuivilla. It's magic.

Höystehahmoina McCarthyn yhden naisen sirkukselle toimivat Jennyyn toivottomasti rakastunut Eddie Kaye Thomas (American Pie -leffojen Finch), getto-glamoröösi Carmen Electra ja hattara-aivoinen törröhuuli Kam Heskin.

Huono oli, kertaakaan en nauranut.
 
(Kuva: http://www.impawards.com/2005/posters/dirty_love.jpg)