Amerikankakkaa

Pikkuveli vinkkasi, että American Poop voisi olla sopiva leffa ruodittavaksi blogiin, ja sitähän se olikin. Itse hän jaksoi kuulemma katsoa elokuvaa n. 15 minuuttia, mutta meikäläinenpä otti haltuun koko puolitoistatuntisen teinihuumoripökäleen. Ei ehkä ylpeilemisen arvoinen saavutus, mutta jonkinlainen sinnikkyyden osoitus kuitenkin.

American Poop

(aka The Connecticut Poop Movie)

Valmistumisvuosi: 2006

Ohjaaja: Joe Kingsley

Pääosat: Ross Kidder, Amelia Morck, Randy Tobin,

Jonathan Cahill, Jason Sarayba, Chuck Kaiton

Ross Kidder (leffassa Russ Turner) on omaa paikallis-tv-ohjelmaa pitävä pikkujulkkis koulussa, joka huomaa valmistumisen jälkeen, ettei siirtymä työ- ja aikuiselämään olekaan helppo nakki. Juoni on lyhyt ja ytimekäs: yritetään saada työpaikka ja tyttöystävä.

Opiskelijaleffoista tuttu biletyspunkpop säestää piereskelyä, ryyppäämistä, tissien vilauttelua, pöydälle (ja lukuisiin muihin paikkoihin) paskomista, eläimiin sekaantumista ja "It's always the right time to ass bang" -huudahduksia.

Kuten nimestäkin voi jo päätellä, tässä elokuvassa uloste, suolikaasut ja muut ruumiineritteet ovat näyttävässä roolissa. Myös pohjoisamerikkalaisen nuorisokulttuurin merkkikieli tulee tutuksi: jos et tiennyt mikä shocker on, American Poopin jälkeen tiedät. Vaikket ehkä haluaisikaan.

Sen sijaan yhtään hauskaa vitsiä elokuvasta ei löydy. Jos mahdollista, tämä oli vielä huonompi kuin genreveljensä Runkkarit.

(Kuva: www.911dvd.net/media/The%20American%20Poop%20Movie%20-%20Unrated.jpg)

Maailman tylsin trilleri

Razzie-voittajien läpikäynti jatkuu: tänään oli vuorossa varsin kelvolliselle Basic Instinctille rykäisty kelvoton jatko-osa Basic Instinct 2, joka sai vuonna 2007 peräti neljä Razzie-palkintoa. Kategoriat olivat Worst Picture, Worst Actress, Worst Prequel or Sequel ja Worst Screenplay.

 

Basic Instinct 2

Valmistumisvuosi: 2006

Ohjaaja: Michael Caton-Jones

Pääosat: Sharon Stone, David Morrissey, David Thewlis

Kiimainen murhaaja/kirjailija Catherine Tramell, eli Sharon Stone on taas täällä. Edellisessä osassa värkkiään vilautellut Stone nähdään nyt Lontoossa, jossa hän niittaa alkajaisiksi tunnetun jalkapalloilijan. Kylmää kyytiä saavat myös reportteri ja gigolo. Näyttöä ei kuitenkaan löydy riittävästi, joten naikkonen joutuu vankilan sijasta terapeutille.

Piinattua rikospsykiatria näyttelee paskanjäykkä David Morrissey, jonka taikinanaamainen tulkinta jää täysin tuhnuksi. Stone on puolestaan cunning old minx, joka imailee rössöä posket lommolla ja hönkäilee rivouksia. Kumpikaan ei varsinaisesti loista roolissaan.

Tyylilajina lienee tavoiteltu psykologis-eroottista trilleriä, mutta lopputuloksena on kaksi tuntia tylsää kukkua. Melkeinpä mieluummin ottaisi sen jäänaskalin ohimoon, kuin tätä katselisi.

(Kuva: http://www.moviesonline.ca/movie-gallery/albums/userpics//BasicInstinct2Poster3.JPG)

Mamman matkassa

Kun kävin viime vuoden puolella Turussa jouluostoksilla ja pikkuveljeä moikkaamassa, tarttui mukaan myös kymppisäkki leffoja. Kaikki huonoja, oletettavasti, mutta kahden ja puolen euron kappalehintaan hankinnan väärtejä.

Nyt yksi niistä on myös todistetusti surkea, nimittäin Big Mama Jack. En oikein tiedä kuinka kuvailisin tätä kummallista teosta, mutta "raskaan sarjan naurupommi" se ei ainakaan ollut, vaikka kansi niin väittääkin.

Big Mama Jack

Valmistumisvuosi: 2005

Ohjaaja: Grey Hofmeyr

Pääosat: Leon Schuster, Lionel Newton, Mary-Ann Barlow, Alfred Ntombela

Kannen perusteella odotin jotain halvalla tehtyä Big Momma's House -kloonia, mutta kyseessä olikin melko eriskummallinen eteläafrikkalainen kohelluskomedia. Juoni muistutti hieman Mrs. Doubtfirea, muu olikin sitten täyttä dadaa.

Leon Schuster on vähän rupsahtanut ja luuserinoloinen grip (eräänlainen yleismies-jantunen, joka esim. siirtelee lavasteita ja liikuttelee kameravaunua) Nelson Mandelasta kertovan elokuvan tuotannossa. Schuster haluaisi kovasti näytellä, mutta ohjaaja Lionel Newton on kusipää, eikä anna miehen näyttää taitojaan. Syntyy kränää, joka huipentuu siihen, että ohjaaja juottaa gaalassa Schusterille mystisellä Mama Africa -jauheella terästettyä viskiä, joka saa hänet näkemään pelkoa-ja-inhoa-las-vegasissa-maisia hallusinaatioita ja oksentamaan holtittomasti kuuluisan näyttelijättären päälle kesken juhlapuhetta.

Tämän johdosta Schuster etsintäkuulutetaan, joten hän naamioituu mustaksi matamiksi ja pestautuu kotiapulaiseksi mulkku-ohjaajan huusholliin. Mamma laittaa koiran pesukoneeseen, tamppaa sammuksiin palavia pyykkejä, riehuu keittiössä, tekee jäynää isännälle ja rakastuu lopulta tämän avovaimoon tuplaroolissaan skotlantilaisena kulkurilääkärinä. Niin, kulkurilääkärinä.

Big Mama pääsee myös elämänsä rooliin Mandela-elokuvassa ja kaikki tuntuu sujuvan sutjakkaasti, kunnes koko kommervenkki paljastuu elokuvan ennakkokatselussa. Suuri rakkaus suutahtaa, mutta hämmingin laantuessa Schuster saa anteeksi ja elämä jatkuu. Hakuna matata.

Elokuva on täynnä kummallisia tehosteita, kuten hidastuksia ja nopeutuksia, ja erikoiskikkailut ovat vaivaannuttavan vähällä vaivalla (tai rahalla) toteutettuja. Esimerkiksi hallusinaatiokohtauksissa nähtävät efektit ovat sellaista kökkökamaa, että oksat pois.

Kaikkein kamalinta on kuitenkin musiikki: pätäkän puutteessa katsoja saa nauttia filmiryhmän omista versioista mm. Celine Dionin Titanic-tunnarista ja Figaro-oopperasta. Teki mieli puhkoa korvat.

Tämä elokuva oli kuin kauhallinen hullukeittoa; ei mikään makunautinto.

(Kuva: http://fabulousrobertpattinson.se/images/2008/7391970019462-01_15448883.jpg)

Razzie-ehdokkaat 2009

Maanantaina julkistettiin vuoden 2009 Razzie-ehdokkaat, ja nyt täytyy häpeillen myöntää, etten ole nähnyt vielä yhtäkään huonoimman elokuvan pystistä kisaavista tekeleistä.

All About Steve vaikutti tosin trailerin perusteella niin huonolta, että se täytynee katsastaa hetimiten. Samoin Land of the Lost ja GI Joe. Ja Transformers. No okei, myönnetään, aion katsoa kaikki. Mitäpä en tekisi rakkaan harrastuksen eteen.

Nyt vaan jännäämään kuka nappaa elokuva-alan hilpeät häpeäpöntöt maaliskuun kuudentena. Ja seuraavana päivänä jaetaankin ne kiiltävämmät kunniamaininnat, eli Oscarit, joten sohvatyynyt ojennukseen ja popcornit tulille!

Näillä mennään:

Huonoin elokuva:

• All About Steve
• GI Joe: The Rise Of Cobra
• Land Of The Lost
• Old Dogs
• Transformers: Revenge Of The Fallen

Huonoin miespääosa:

• All Three Jones Brothers (Jonas Brothers: The 3D Concert Experience)
• Will Ferrell (Land Of The Lost)
• Steve Martin (The Pink Panther 2)
• Eddie Murphy (Imagine That)
• John Travolta (Old Dogs)

Huonoin naispääosa:

• Beyoncé (Obsessed)
• Sandra Bullock (All About Steve)
• Miley Cyrus (Hannah Montana: The Movie)
• Megan Fox (Jennifer's Body and Transformers: Revenge Of The Fallen)
• Sarah Jessica Parker (Did You Hear About The Morgans?)

Huonoin miessivuosa:

• Billy Ray Cyrus (Hannah Montana: The Movie)
• Hugh Hefner - as Himself (Miss March)
• Robert Pattinson (The Twilight Saga: New Moon)
• Jorma Taccone - as Cha-Ka (Land Of The Lost)
• Marlon Wayans (GI Joe: The Rise Of Cobra)

Huonoin naissivuosa:

• Candice Bergen (Bride Wars)
• Ali Larter (Obsessed)
• Sienna Miller (GI Joe: The Rise Of Cobra)
• Kelly Preston (Old Dogs)
• Julie White - as Mum (Transformers: Revenge Of The Fallen)

(Lähde: FilmFIN, http://www.filmifin.com/FF20/uutinen.php?site=filmi&id=4256 )

Joukkomasturbaatiolla veljeskuntaan

Elokuvalta, jonka suomenkielinen nimi on Runkkarit, ei voi odottaa paljoa. Sellainen kuitenkin päätyi Makuunista haettuun 5 elokuvaa / 5 euroa / viikko -sunnuntaitarjousleffapinoon, ja ensimmäisenähän se oli katsottava. Aivot narikkaan, housut kinttuun ja kampukselle!

Going Greek (Runkkarit)

Valmistumisvuosi: 2001

Ohjaaja: Justin Zackham

Pääosat: Dylan Bruno, Laura Harris, Simon Rex, Dublin James, Chris Owen

Yritetään päästä veljeskuntaan. Tissejä, apinajurreja, pilven polttelua, nöyryyttäviä tehtäviä, oksennusta, amerikkalaista jalkapalloa ja kilparunkkausta ringissä. Veljeskuntaan päästään. Awesome, dude.

Dvd:n takakansiteksti says it all:

JOS aikainen simensyöksy, äänekkäät suolistokaasut, seksin alituinen ajatteleminen, kosteat miehuuskokeet, ryntäät (mielellään lollot tai superhinkit) EIVÄT mielestäsi voi olla elokuvan aiheita, sinun on parasta jatkaa Ajankohtaisen kakkosen katselua – tai kiperän sanaristikon rustaamista...yksin. Vähemmän urheilua. Enemmän kulttuuria - ruumiinkulttuuria. Tämä elokuva pussittaa yhteen pillit ja piirakat à la ´Delta-jengi´ ja ´American Pie´.

Jos olisin maksanut nähdäkseni tämän elokuvateatterissa, hirttäytyisin harmista.

(Kuva: http://0-images.contentreserve.com.waldo.library.nashville.org/ImageType-100/1183-1/%7B4D5E63EC-274F-46EB-9A45-8BB39ADEA53D%7DImg100.jpg)

Lisää katsottavaa

Empiren newsletterissä oli tänään ilahduttava yllätys: listaus katsojien äänestämistä kaikkien aikojen huonoimmista leffoista. The 50 Worst Movies Ever -kokoelmasta löytyi monta tuttua rainaa, mutta myös joukko aivan uusia nimiä. Pakkasten paukkuessa ja nietosten kasvaessa voinkin kääriytyä sohvalle tiirailemaan tuoreita löydöksiä...

Listan kärkisijoille kiipesi muuten Razzie-projektin tiimoilta arvosteltu Love Guru, tuo kammottava Mike Myersin aivopieru. Tässä vielä kriitikon perustelut:

"The Love Guru is downright antifunny, an experience that makes you wonder if you will ever laugh again."
- A.O. Scott, The New York Times

Noh, onneksi on sentään vielä naurunlahjat tallella. Enkä ole täysin luovuttanut Myersinkaan suhteen - kyllä tuo mainio kanadalaiskoomikkosetä vielä jotain hervotonta keksii!

Tupla-Lohanit kauhukurassa

Äsken tuli katsottua varmasti yksi huonoimmista elokuvista ikinä. Siis ikinä. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin: I Know Who Killed Me valittiin vuoden 2007 huonoimmaksi elokuvaksi, minkä lisäksi se sai seitsemän muuta Razzie-palkintoa, mm. Worst Actress, Worst Director ja Worst Excuse for a Horror Movie. Kahdeksalla pystillään se on toistaiseksi eniten Razzie-palkintoja kerännyt tekele - kyseenalainen kunnia, mutta täysin ansaittu.

I Know Who Killed Me

Valmistumisvuosi: 2007
Ohjaaja: Chris Sivertson
Pääosat: Lindsay Lohan, Julia Ormond, Neal McDonough

Lindsay Lohan on Aubrey Fleming, lahjakas nuori pianisti ja kirjoittaja New Salemista. Eräänä iltana hän katoaa ja kaikki pelkäävät pahinta, sillä alueella jo yksi tyttö on joutunut murhaajan kynsiin. Lohan löytyy tienvarresta käsi ja jalka irti silvottuna, mutta sentään elossa.

Sairaalassa selviää, ettei Lohan olekaan Aubrey, vaan hänen kaksoisolentonsa Dakota. Kukaan ei tätä usko, joten Aubreyn perhe vie proteesein paikatun Lohanin mukanaan kotiin. Siellä hän yrittää selvittää kohtaloaan ja pian salaperäisyyden vasemmalla kädellä kudottu vyyhti alkaa purkautua: Dakota on Aubreyn kaksoissisar, joka jäi huumeriippuvaisen biologisen äidin huomaan, kun taas Aubrey päätyi pienen kaupanhieronnan tuloksena nykyiseen perheeseensä - ilman että Aubreyn äiti koskaan sai tietää vaihdosta.

Dakota-Lohan on elättänyt itseään stripparina, ja tätä tarinan osa-aluetta heruutellaankin antaumuksella: leffa sisältää yhteensä ainakin kymppiminuuttisen Lohanin tankokihnuttelua ja perät pystyssä konttailua. Eräänä iltana esityksen jälkeen Dakota-Lohan huomaa, että kah, keskisormi irtosi. No eipä siinä sitten muuta kun käsi pakettiin ja bussilla kotiin, ompelusetti esiin ja irronnutta osaa takaisin kursimaan. Noitahan sattuu.

Myöhemmin Dakota-Lohan herää ilman toista jalkaa ja lähtee harhailemaan New Salemiin, jolloin hänet löydetään tienvarresta. Käy ilmi, että mystisesti irtoilevat ruumiinosat ovat eräänlaisia kaksosstigmoja: kaikki mitä tapahtuu siepatulle Aubrey-Lohanille, tapahtuu myös Dakota-Lohanille. Hän lähtee pelastamaan kaksossisartaan ja täysin järjettömien käänteiden jälkeen murhaajaksi paljastuu noin minuutin verran elokuvan alussa vieraillut kaljuuntuva, kauluspaitoihin pukeutuva keski-ikäinen pianonsoitonopettaja, jonka kellari on koristeltu katosta roikkuvilla tekojäsenillä.

Dakota-Lohan niistää soitonopettajasedän ja kaivaa siskonsa mullista. Dakota-Lohan ja Aubrey-Lohan jäävät maahan makaamaan silvottuine raajoineen ja elokuva loppuu.

Leffa on silkkaa sontaa alusta loppuun: juoni on typerä, dialogi kankeaa ja rakenne ontuu. Kuvottavia kidutusotoksia ja verisiä irtoraajoja näytetään kuin Saw'ssa konsanaan. Kun ääniraitakin on kuraa, ei tästä tuotoksesta voi sanoa mitään myönteistä. Paska mikä paska.

Tämän leffapläjäyksen jälkeen rima on niin matalalla, että sitä voi olla vaikea alittaa.

(Kuva: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/d/d0/Who_killed_me_post.jpg)