Jack and Jill - Kun yksi Adam Sandler ei riitä

Tuplasti kivaa? Ehkä ennemmin kaksin verroin kärsimystä. Kymmenen Razzie-palkintoa kahminutta elokuvaa ei voi kuitenkaan jättää katsomatta, joten tässä olkaa hyvät:

Jack and Jill
Valmistusvuosi: 2011
Ohjaaja: Dennis Dugan
Pääosat: Adam Sandler, Katie Holms,
Al Pacino

Mainospomo Adam Sandlerin ärsyttävä ja läheisyydenkipeä kaksossisko, Adam Sandler hameessa ja peruukissa, tulee lemmikkikakaduineen kiitospäivän visiitille. Vaimo Katie Holms vannottaa Adam Sandleria olemaan siskolleen kiltti, vaikka kyläily uhkaa pian venyä kaiken vieraanvaraisuuden ulottumattomiin.

Vierailun aikana peruukki-Sandler jättää hikitahroja sänkyyn, kaivaa korvavaikkua, murskaa ponin, piereskelee, hurmaa Al Pacinon, yrittää nettideittailla ja syö ensimmäistä kertaa elämässään meksikolaista ruokaa, mikä johtaa hervottomaan ripulikohtaukseen. Siis miettikää, mies mekossa ja ripulia – ei voi olla nauramatta!!!

Voipas.

(Kuva: www.imdb.com)

Sharknado - älä unohda sontsaa!

It's raining sharks, hallelujah... Verenhimoisia tappajahaita kuhiseva tornado. Ian Ziering. 250 000 dollarin budjetti. Jos tämä ei ole Filminaattori-kamaa, niin ei sitten mikään. HUOM! Leffa tulee FOXilta sunnuntaina 27.7. Älä lue tätä, jos haluat nautiskella spektaakkelin neitseellisin silmin: luvassa on tuttuun tapaan armottomia juonipaljastuksia.

Sharknado

Valmistumisvuosi: 2013

Ohjaaja: Anthony C. Ferrante

Pääosissa: Ian Ziering, Cassie Scerbo,

Tara Reid, John Heard

Prologissa ollaan Meksikon rannikolla. Ahne haineväkauppias ja ahne aasialaisliikemies neuvottelevat kalastuspaatissa. Nousee myrsky ja haita alkaa pötkähdellä laivan kannelle. Aasialainen yrittää kaapata purtilon, mistä seuraa uhkaava välienselvittely, mutta pattitilanne ratkeaa kätevästi, kun molemmat päätyvät petojen kitaan.

Kaliforniassa paistaa vielä aurinko. Ian Ziering ratsastaa aalloilla ja tsekkailee biitsipimuja kaikessa rauhassa. Pian haita alkaa ilmaantua rantavesiin. Ne ovat niin nälkäisiä, että eräskin sunnuntaipolskuttelija kohtaa loppunsa nilkankorkuisessa vedessä. Seuraa paniikkia ja pakokauhua. Ziering ja surffikaveri Jaason Simmons pelastautuvat täpärästi rantaan. Tämä on kuitenkin vasta vaimeaa alkusoittoa, sillä tarina on vielä pohjustamatta ja hahmot esittelemättä.

Katsoja oppii, että Ziering on rennon rantakuppilan omistaja, jolla on hapan ex-vaimo (Tara Reid) ja teini-ikäinen tytär. Baarissa työskentelevä kuuma kinkku Cassie Scerbo piilottelee reidessään olevaa salaperäistä arpea, josta hän ei halua puhua, mutta joka ILMISELVÄSTI ON HAIN AIHEUTTAMA. Katsoja ei voi siis tässä vaiheessa vielä aavistaa, että Scerbolla on kana kynittävänä haiden kanssa. Keskeisenä hahmona esitellään myös leppoisa kantajuoppo John Heard, Yksin kotona -elokuvien iskä. Meksikosta lähestyvä myrsky pakottaa Zieringin sulkemaan baarinsa, ja väki poistuukin kreivin aikaan: ikkunasta lävähtää lattialle hai. Vettä hyökyy joka paikkaan, huvipuistosta irtoava maailmanpyörä jyrää alleen ihmispoloja ja koko ranta-alue tuhoutuu.

Myräkän laannuttua nelikko lähtee varmistamaan, että Zieringin perhe on kunnossa. Tiet tulvivat, ja joka puolella uiskentelee haita. Juoppolalli Heard haukkaa paskaa jo puolen tunnin kohdalla, mikä on mieto pettymys. Odotin, että hänen mukanaan raahaamalle baarijakkaralle olisi vielä runsaasti käyttöä. Mutta ei auta, matka jatkuu.

Ziering ja kumppanit pääsevät Tara Reidin talolle, jossa vastaanotto on varsin nihkeä. Tytär potee teiniangstia ja ex-vaimon uusi miesystävä on uhitteleva mäntti. Kun haita alkaa purskahdella viemäreistä ja talo joutuu veden valtaan, mäntti joutuu luonnollisesti hain kitusiin. Tässä kohtaa selviää, että Zieringillä ja Reidilla on myös poika, jota seurue lähtee etsimään lentokentältä.

Kesken matkanteon Ziering huomaa veteen seisahtuneen koulubussin - hänen on autettava! Koska hän on hyvä ihminen! Suorastaan sankari! Hän laskeutuu köyden varassa sillalta bussiin ja pian kaikki lapset on hinattu ylös turvaan haiden saartaman bussin kyydistä. Kun jäljellä ovat enää Ziering ja pulska miesopettaja, hait käyvät kärkkäämmiksi. Ope pääsee turvaan, mutta Zieringin vetäessä itseään sillalle yksi pedoista LÄHTEE KIIPIMÄÄN KÖYTTÄ PITKIN YLÖS. Neuvokas surffisankari katkaisee köyden ja hilaa itsensä turvaan. Iloa ei kuitenkaan riitä pitkään, sillä horisontissa kieppuu useita, haiden kyllästämiä pyörremyrskyjä. Nyt on tosi kyseessä!

Lentokenttä löytyy, samoin Zieringin poika. Tyhjennettyään rautakaupan käyttökelpoisista aseista ja selvitettyään lapsuuden haitraumat Ziering junior ja Cassie Scerbo käyvät eeppiseen taistoon eväkkäitä vastaan: he aikovat heittää tornadoon pommeja helikopterista käsin, jolloin hait kuolevat ja pyörre neutralisoituu. Ziering senior jää ampumaan suojatulta maasta käsin.

Älyvapaa suunnitelma tehoaa, ja haita alkaa tipahdella kaduille, sähkötolppiin ja muun muassa vanhustenkodin uima-altaaseen, jonka Ziering liekittää. Kopterikaksikko onnistuu tuhoamaan kaksi tornadoa, mutta kolmannen kohdalla nousee seinä pystyyn: pommi ei osu maaliin ja hai ahmaisee Cassie Scerbon.

Juuri kun tuntuu, että kaikki on menetetty, Ziering senior syöksyy moottorisaha ojossa taivaalta lentävän hain kitaan. Kuin sarvikuonon peräaukosta itsensä ulos kampeava Jim Carrey konsanaan, repii Ziering saha ulvoen tiensä vapauteen hain vatsasta - ja kiskoo pedon sisältä elävien kirjoihin myös Cassie Scerbon. Mikä uskomaton tuuri! Lopuksi ollaan, että "helvetinmoinen päivä, huh huh".

Sharknado on halpaa, huonosti näyteltyä, kammottavan köykäisillä tehosteilla kuorrutettua roskaa, mutta haihurrikaani ideana on kyllä ihan metka. Vai eikö muka?

P.S. Missä vaiheessa se surffikaveri Simmons muuten syötiin? Ei mitään mielikuvaa...

(Kuva: www.palmbeachpost.com)

Rähinäpalleroiden riehuretki

Kuten Vajaatoimintasankarin Occo edellisen postauksen kommenttiosiossa muistutti, muinoin hankkimani neljän leffan Critters Collection on istunut hyllyssä pölyttymässä jo aimo tovin. Suoranainen synti!

Kulttiklassikon - joksi ehkäpä ainakin sarjan ensimmäistä osaa voisi luonnehtia - katsominen on pyörinyt mielessä jo pitkään, mutta aina jostain on kiilannut houkuttelevampi elokuva katselujonon kärkeen. Joka tapauksessa, menneenä viikonloppuna korkkasin vihdoin kokoelman. One down, three to go.

Critters (Critters - Keskiyön nakertajat)
Valmistusvuosi: 1986
Ohjaaja: Stephen Herek
Pääosat: Dee Wallace-Stone, M. Emmet Walsh,Scott Grimes, Nadine Van der Velde,Billy Green Bush, Don Keith Opper

Vankila-asteroidilla joukko pahansisuisia pikkuolioita onnistuu kaappaamaan aluksen, jolla ne sukkelasti pakenevat lain kouraa avaruuteen. Perään lähtee kaksi neonvihreänä loistavaa palkkionmetsästäjää, jotka voivat ottaa minkä hahmon hyvänsä. Kun pakoretkeläisten kohteeksi tarkentuu Maa, toinen bountyhunttereista muuntautuu suosionsa huipulla olevan kuvitteellisen glamrokkarin, Johnny Steelen, näköiseksi toisen jatkaessa matkaa hehkuva möntti päänään. Sulautuvat saletisti joukkoon.

Avaruuden tuholaiset takaa-ajajineen laskeutuvat keskilännen pikkukaupunkiin, jossa ydinperhemalli kukoistaa ja maissi kasvaa korkeana. Keskiössä on nelihenkinen Brownin poppoo: jämpti isäntä Billy Green Bush, herttainen äiti (myös E.T.:ssä äippänä nähty Dee Wallace), poikien perässä juokseva teinitytär Nadine Van Der Velde ja kolttosteleva kuopus Scott Grimes. Nurkissa pyörii myös juopotteleva renki Don Keith Opper, joka uskoo ufojen tulevan hetkenä minä hyvänsä.

Pian alkaa tapahtua. Löytyy kaluttu lehmänraato. Poliisi katoaa pahaenteisesti autonsa alle maiskutteluäänien saattelemana. Brownin perheen talosta menee sähköt. Isäntä menee tutkimusretkelle kellariin, jolloin hän joutuu kiiluvasilmäisten nakertajien hampaisiin. Vihuliaisen ensikohtaamisen jälkeen hän kuitenkin selviää takaisin taloon.

Samaan aikaan toisaalla: tenitytär muhinoi heinäladossa poikaystävänsä, city-urpo Billy Zanen kanssa, joka pian tylsänä sivuhahmona päätyy crittersien kitaan. Kauhunhuudot kiirivät talolle, ja pikkuveli rientää hätiin taskut täynnä omatekoisia pikkupommeja. Hän onnistuu niistämään yhden nakertajan nakkaamalla papatin tämän leipäläpeen. PUF! Mustat, terävähampaiset karvapallot pyörivät ympäri maatilaa. Yksi riiviöistä yrittää joko a) jörniä tai b) ahmia hätääntyneenä räpiköivää kanaa perä edellä. Räyhäpallot kasvavat kokoa saadessaan murkinaa. Sekasortoa, kaaosta!

Kaupungissa nahkaan ja niitteihin sonnustautuneet palkkionmetsästäjät jäljittävät saalistaan. Mönttipää on ottanut paikallisen pastorin olomuodon, mikä hämmentää kyläläisiä suuresti. Reteät bountyhuntterit poikkeavat matkan varrella keilahalliin, jossa Johnny Steele vetäisee sellaisen laakin, että KEILAT RÄJÄHTÄVÄT!

Apuvoimia hakemaan lähtenyt pikkuveli Scott Grimes onnistuu jossain vaiheessa johdattelemaan palkkionmetsästäjät talolle, jolloin crittersit katsovat parhaaksi palata alukselleen. He ovat kuitenkin kaapanneet mukaansa teinityttären, joten äkkiä perään!

Loppukahinointi avaruusaluksella päättyy siten, että Scott Grimes pelastaa siskonsa ja ujuttaa yhden pommeistaan kyytiin. Räjähde ei suostu syttymään, mutta viime hetkellä juoppo renki Don Keith Opper heittää viskipullosta kyhäämänsä Molotovin cocktailin alukseen. Nakertajat ehtivät vielä räjäyttää pikku kepposena perheen kotitilan tuusannuuskaksi, mutta haukkaavatkin jo seuraavana hetkenä itse paskaa. POOM!

Palkkionmetästäjät ovat kelpo jätkiä ja kiepauttavat kosmisilla taikavoimilla perheen talon jälleen kasaan ennen lähtöään. HURAA! Lopuksi pedataan jatko-osaa zoomaamalla kolmeen critters-munaan heinäladossa.

Niin no, no niin. Tämä oli ihan viihdyttävä kauhukomedia kaikkine kliseineen ja ennalta-arvattavuuksineen. Pyörimällä liikkuvat karvapallot ovat hupaisa ilmestys, ja täytyy sanoa, että pidin myös tukkarokkariksi muuntautuvan intergalaktisen palkkionmetsästäjän ideasta.

Vaikka Critters ei nyt ihan huippukamaa ollutkaan, tämän jälkeen odotukset seuraavista osista saattavat olla perusteettoman korkealla. Huhut kertovat ainakin kahden viimeisen leffan olevan halpaa kuraa. Odotan innolla.

(Kuva: http://lazaruslair.files.wordpress.com)

Kuoleman limavanat

Leppoisan kesäillan ratoksi tuli kaiveltua pitkästä aikaa The B-Movie Collection -boksia. Siinäkin kokoelmassa on vielä monta leffaa näkemättä, mutta tällä kertaa eniten houkutteli verenhimoisten tappajaetanoiden tarina. Ja täytyy kyllä todeta, että valinta oli erinomainen! Slugs osoittautui varsin viihdyttäväksi kasariroskaelokuvaksi.

Slugs

Valmistusvuosi: 1988

Ohjaaja: Juan Piquer Simón

Pääosat: Michael Garfield, Kim Terry, Philip MacHale,

Alicia Moro, Santiago Alvarez, Concha Cuetos, 

John Battaglia

Pahaa-aavistamaton amerikkalaispikkukaupunki uinuu idyllissään, kunnes yksinäinen juoppo joutuu etananruoaksi kotonaan. Äreä seriffi John Battaglia ja salskea terveystarkastaja Michael Garfield hälyytetään paikalle. He patsastelevat huoneeseen kulmasta, josta on suora näköyhteys sohvalla retkottavaan mädäntyneeseen ruumiseen, ja ihmettelevät, että mikäs täällä haisee. Ai kas, tuo puoliksi syöty densohan se siinä käryää.

Seuraavaksi terveystarkastajaa työllistää nainen, joka valittaa kamalasta hajusta talonsa liepeillä. Garfieldin ystävä, puhtaanapitolaitoksessa työskentelevä viemärivelho Philip MacHale, menee ronkkimaan putkistoa talon alla. Reippaan sanitaatiohepun hymy hyytyy, kun käy ilmi, että viemärissä vaanii jotain epäilyttävää...

Siirrytään vanhemman pariskunnan kasvihuoneelle. Muori jämentää miestänsä hoitamaan pari tuholaisten valtaamaa kasvia kuntoon. Pahaksi onneksi julma tappajaetana livahtaa isännän puutarhahanskan sisään ja käy kiinni, kun ukko vetää kintaan käteen. Mies yrittää vimmatusti hakata kättään irti kirveellä paksun tehosteveren pulputessa ja emännän kauhistellessa vieressä. Hän onnistuukin lopulta, mutta siinä melskatessa jokin lannoitekanisteri tms. on alkanut sauhuta ja tapahtuu VALTAVA RÄJÄHDYS.

Tarkastaja Garfield alkaa huolestua toden teolla, sillä jättietanoita löytyy jo hänen pihaltaan. Siinä nurmikolla kyykkiessä hervottoman korni kauhuetana puraisee häntä sormeen, ja Garfield katsoo viisaammaksi ottaa näykkijän purkkiin jemmaan. Hän vie sen vaimonsa liioiteltua brittienglantia puhuvalle tutkijatuttavalle, joka kertoo katsojille perustiedot etanoiden biologiasta. Garfieldia kiinnostaa, maistuuko mölliäisille liha. "No hyvänen aika, ei kai nyt sentään", brittitutkija tuumaa. Eipä.

Siirrytään aivan leffan alussa tavatun Garfieldin tuttavapariskunnan kotiin. Vaimo on seitinohuesta päiväkännistä aiheutuneessa epähuomiossa silpunnut päivällissalaattiin yhden tappajaetanan, ja pian einestyksen jälkeen mies alkaa yökkiä. "Ehkä se johtuu anjoviksesta", ehdottaa liköörinhuuruinen vaimo. "Niin, salaatti maistui kyllä hieman suolaiselle". He jatkavat iltaa tietämättöminä hitaasti mutta varmasti lähenevästä splatter-herkuttelusta.

Toisaalla ruuhkatukkainen teinari menee tyttöystävänsä luo muhinoimaan. Meno on kiihkeää ja tissejäkin nähdään, mutta sitten wc-pöntöstä ryömii nälkäinen etana-armeija. Alaston tyttöystävä joutuu inhottavien nilviäisten armoille ruuhkatukan yrittäessä pelastautua ikkunasta persposket vilkkuen. Yritykseksi se kuitenkin jää, ja molemmat haukkaavat paskaa.

Laboratoriossa brittitutkija kohottaa hillitysti kulmakarvojaan, kun Garfieldin tuoma etana kellistää rotevan koe-eläinhiiren ja alkaa popsia menemään.

Nohevan terveystarkastajan päässä alkaa muotoutua teoria tappajaetanoista. Äreä seriffi viittaa kintaalla moisille mietteille, mutta sanitaatiosankari MacHalella on todisteita mutanttietanoita synnyttävästä myrkkyjätteestä. Nyt tarvitaan suunnitelma!

Palataan etanasalaattia syöneeseen mieheen. Kesken tärkeän bisnesillallisen tämä kaatuu mylvien maahan ja kaikista ruumiinaukoista purskahtaa inhoja limalieroja!!! Ei siis etanoita, vaan etanoiden loisia, kuten brittitutkija meille ystävällisesti selventää.

Garfield yrittää keskeyttää kaupungin vedenjakelun, sillä etanat ovat pesiytyneet viemäriverkkoon ja niitä tulee jo hanoistakin, mutta pormestari ei usko tappajaetanauhkaa todeksi. Pormestari luonnollisesti päätyy seuraavaksi etanoiden haukkapalaksi.

Gameplan alkaa muotoutua, kun brittitutkija keksii keinon päästää etanat päiviltään - litiumpohjainen arsenikkiliuos! He lastaavat tynnyrillisen ainetta mukaansa ja suuntaavat viemäreihin. Garfield houkuttelee ristiretkelle myös sanitaatioheppu MacHalen, joka dramaattisesti hyvästelee perheensä, KUIN ENNAKOIDEN TULEVAA KOHTALOAAN. 

Tutkija jää viemäriaukon suulle päivystämään ihmeliuoksensa kanssa, kun Garfield & MacHale katoavat maan uumeniin. He löytävät pian mutanttietanoiden pesäkkeen, mutta juuri ennen loppupamausta sanitaatiosankari molskahtaa etanaliejuun: näkyy vain ylös kurottava käsi ja veristä pulpahtelua. Garfield pelastautuu, tutkija laskee etanantappoliemet viemäriin, ja koko maanalainen putkiverkosto roihahtaa liekkeihin. Viemärinkannet sinkoilevat, joka paikassa RÄJÄHTELEE NÄYTTÄVÄSTI.

Garfield suree hetken veivinsä heittänyttä MacHalea ja astelee sitten emäntä kainalossa, hälytysajoneuvojen valojen välkkeessä kohti uutta huomista. (Joka on luultavasti limainen ja kauhistuttava, sillä lopuksi zoomataan viemärinkannella kiemurtelevaan kostajaetanaan...)

Aika hauska puolitoistatuntinen! Leffa rullasi eteenpäin kuten hyvän kauhu(komedia)n kuuluukin: uhkaa ilmassa leijuttaen, mutta liikaa kiirehtimättä ja etenkin liikaa näyttämättä. Splatter-kuvastoa on kohtuullisesti, ja tehosteet ovat keskimääräistä parempia - muutamassa kohdassa mieleen tuli Kadonneen aarteen metsästäjien sulava natsi. Huippukamaa, siis.

Huomattava osa repliikeistä tarjoillaan jälkiäänitettynä, mikä tuo rutkasti hauskuutta jo ennestään riemukkaaseen katselukokemukseen. Myös kumma sountrack viihdyttää: toimintakohtauksissa kuullaan dramaattisia patarumpuja, loppukohtausta ryydittää puolestaan kasarisitcomtunnarimainen sävellys.

Tätä suosittelen limaisen lämpimästi!

Kuva: http://3.bp.blogspot.com

Hinkkikarkelot hautuumaalla

Roskaelokuvan klassikoksikin mainostettu Orgy of the Dead esitettiin Yle Teemalla viime halloweeninä ikärajalla 7, joten arvelin luvassa olevan kohtuullisen kesy spektaakkeli. Ja niinhän se olikin - tekelettä voisi moittia jopa tylsäksi.

Orgy of the Dead (Orgiat hautausmaalla)

Valmistusvuosi: 1965 
Ohjaaja: Stephen C. Apostolof (käsis Ed Wood)
Pääosissa: Criswell, Fawn Silver, 

Pat Barrington

Kauhutarinoita työkseen tehtaileva William Bates ajelee ympäriinsä tyttöystävänsä (seksploitaatiotähti Pat Barrington) kanssa ja etsii vanhaa kalmistoa inspiraation toivossa. Pian he rysäyttävät puskaan juuri sopivasti karmivan luutarhan kohdalla, ja pariskunta jää pökerryksissä maahan makaamaan.

Siirrytään usvaa huokuvalle hautausmaalle, jossa mahtipontisesti puhuva pervo viitassa (selvännäkijä ja jonkin sortin viihdetaiteilija Criswell) vaatii nähdä kirottujen sielujen irstailushow'n. Jos esitykset eivät miellytä häntä, hän tuomitsee kalmoparat ikuiseen kadotukseen. Muhhahhahhahaa!!! Apunaan hänellä on kalpea ja pöyhkeätukkainen yön valtiatar, Fawn Silver (tämä rooli oli alkujaan varattu Maila Nurmelle eli Vampiralle, mutta ilmeisesti suunnitelmat muuttuivat). Ensimmäisenä esityksenä nähdään, kuinka mustaperuukkinen nainen tanssii alushousuissa, mokkasiineissa ja otsapannassa intiaanijoikauksen säestämänä.

Pariskunta heräilee, kuulee musiikin ja hiipii hautuumaalle pällistelemään. Meneillään on nyt toinen esitys, jossa punahiuksinen naisdemoni keikistelee alushousuissaan. Pervo viittamies Criswell nyökkäilee hyväksyvästi. Pat Barrington haluaisi häipyä epäilyttävästä miljööstä, mutta William Bates tuntuu yllättäen viihtyvän. He jäävät seuraamaan muoviluurangon ympärillä tapahtuvaa tissienheilutusta. Virhe.

Puskissa vaanineet Muumio ja Susimies nappaavat pariskunnan ja tuovat heidät Criswellin tykö. Heidät sidotaan pylväisiin ja pakotetaan katsomaan elävien kuolleiden kannukarkeloita, jossa lannevaateheppu parhaillaan ruoskii kissapukunaista. Kissanaisella on asussaan kätevästi luukut rintojen ja persauksen kohdalla. Seuraavaksi nähdään orjatytön piina. "Kärsimys mua ilahduttaa!", hihkuu kinky-Criswell. Paljon vääntelehtimistä ja maassa kierimistä, ihmissusi ja muumio diggailevat esitystä pensaikossa.

Yön valtiatar haluaa osansa huveista ja lähestyy Pat Barringtonia valtava voiveitsi ojossa, mutta Criswell ärähtää. Hän haluaa nähdä lisää ryntäitä. Alkaa flamencoesitys pääkallon ympärillä: kiihkeää pyörimistä ja meksikolaista musiikkia. Seuraavan vääntelehtimisaktin väliin on leikattu lähikuvia kalkkarokäärmeestä. Muumio uskoutuu Susimiehelle, ettei oikein välitä käärmeistä. Jammailua, innostuneita örähdyksiä ja ulvontaa.

Pariskunta yrittää vapautua siteistään vaihtaen samalla intohimottomia solvauksia. Dialogi on kerrassaan ponnetonta, mutta katsojan huomio kiinnittyykin pian vajakin näköiseen kalmomorsiameen, joka tytisyttää areenalla 60-luvun sympaattisia luomulollojaan hilpeän rytmimusiikin tahtiin. Vasemmanpuoleisessa tississä on selvästi enemmän liikettä ja se pomppii iloisesti sinne tänne. Savukone pössähtelee.

Aamu alkaa sarastaa. Pimeyden yksinvaltias Criswell haluaa nähdä vielä yhden esityksen ennen auringon ensisäteitä. Hämmentyneen näköinen zombityttö hortoilee edestakaisin yläosattomissa. Kun show päättyy, saa Fawn Silver vihdoin luvan lahdata Pat Barringtonin. Mutta hups! Aurinko nousee ja kaikki yön kummajaiset muuttuvat yhtäkkiä luurangoiksi.

Elokuva päättyy siihen, että kolaripaikalle saapuneet ensihoitajat lastaavat Barringtonia ja Batesia ambulanssiin. Loppuratkaisu on tuttu ala-asteen äidinkielen aineista: sitten heräsin, ja kaikki olikin vain unta! Maailman huonoimpana elokuvaohjaajana kuolemansa jälkeen palkittu Ed Wood ei näemmä ollut yhtään sen lahjakkaampi käsikirjoittajana.

Leffahan siis koostuu lähinnä yläosattomien naisten "tanssiesityksistä". Koreografiat ovat psykedeelisiä ja monesti täysin epäsynkassa musiikin kanssa. Näytteleminen on erittäin kökköä; Pimeyden ruhtinatar Fawn Silver on ainoa, joka näkee hieman vaivaa roolinsa eteen.

Kaipa tätä voi jonkinlaisena kulttiklassikkona pitää, mutta ei tämä kyllä omien roskasuosikkieni listalle pääse.

(Kuva: http://colunistas.ig.com.br)

Karhuherran karmea kosto

Hupsistarallaa, taas on venähtänyt päivitysväli aika eeppisiin mittasuhteisiin... Vaan tokkopa tuo maailmaa kaataa - eikun uutta kiekkoa kehiin. Tällä erää vuorossa Mega Monster -boksiin kuuluva Bear (2010), joka oli sekä kuolettavan tylsä että äärimmäisen huono.

Bear
Valmistusvuosi: 2010

Ohjaaja: John Rebel

Pääosissa: Brendan Michael Coughlin,
Patrick Scott Lewis, Katie Lowes,
Mary Alexandra Stiefvater

Kaksi veljestä tyttöystävineen/vaimoineen ovat matkalla (ilmeisesti) jonkun synttäreille, kun heidän farmari-Chevynsä leviää tienposkeen. Peltilehmä on pian kunnossa, mutta pensaasta kuuluu pahaenteistä rapinaa ja örähtelyä. Toinen tytöistä menee lähemmäksi selvittämään, mikä villipeto mahtaa olla kyseessä. Koska pitäähän se nyt tietää, samalla tavoin kuin on välttämätöntä tarkistaa kaikki epäilyttävät äänet pimeässä talossa - etenkin, jos olet yksin.

No, karhuhan siellä lymyää. Se ei ole järin kookas, eikä näytä olevan hyökkäysaikeissa, joten se selvästikään ei ole kannessa mainostettu tappajamesikämmen. Tästä huolimatta yksi pojista hakee käsiaseen ja ampuu karhun kuoliaaksi. Lajitoverinsa lahtaamisesta suivaantuneena paikalle lompsii isompi karhu ja alkaa ahdistella nuoria. He onnistuvat könyämään auton sisään, mutta karhu kippaa sen nurin. Hetken koslaa tuupittuaan otso kääntyy pois ja menee nyyhkymusiikin säestämänä suremaan ammuttua karhukaveriaan. Lopulta peto katoaa metsään.

Kenollaan oleva auto täytyy jälleen korjata, mikä tarjoaa oivat puitteet veljesten välienselvittelyyn. Puidaan yhdentekeviä perhekriisejä siihen asti, että karhu ilmaantuu taas paikalle. Seuraa jännittäväksi tarkoitettu ajojahti kolmen metrin säteellä autosta, minkä päätteeksi karhu raatelee nuoremman veljen tyttöystävän. Auton ikkunaan jää vain märkä pläntti. Muut näyttelijät käyvät kuumeisesti läpi metodinäyttelemisen peruskurssia päässään ja tekevät kaikkensa näyttääkseen järkyttyneiltä.

Karhu palaa useaan otteeseen piinaamaan päähenkilöitä, aina saman, ärsyttävän musiikin säestyksellä. Vanhempi veljistä lähtee hakemaan apua, jolloin hänen vaimonsa ja pikkuveljensä ehtivät puida lisää turhanpäiväisiä suhdekiemuroita. Jaarittelu keskeytyy tilapäisesti, kun karhu RAAHAA VANHEMMAN VELJEN TAKAISIN AUTOLLE, TAPPAAKSEEN TÄMÄN VASTA MYÖHEMMIN. Kyllä. Tämä karhu haluaa kostaa pitkän kaavan mukaan. 

Seuraa lisää pitkäveteistä jorinaa. Syyllisyydessä piehtaroiva vaimo joutuu tunnustamaan bylsineensä pikkuveljeä ja olevansa nyt raskaana. Dramaattista sananvaihtoa, syyttelyä, läpsimistä. Piinallinen avautumissessio keskeytyy onneksi lopulta, sillä karhu palaa, raatelee veljekset ja päästää armeliaasti paksuna olevan vaimokkeen pakenemaan puskiin. Lopuksi näytetään luontodokumenttimaista kuvaa autonraadossa telmivästä karhusta. Roll credits.

Olipa harvinaisen työläs katseltava! Tuskanhiki helmeili valehtelematta otsalla jo ensimmäisen vartin aikana.

Elokuva on täysin epäonnistunut genrehybridi: puoliksi halpaa petokauhua, puoliksi huonosti näyteltyä ihmissuhdedraamaa. Tuotanto on äärimmäisen pihiä alusta loppuun. Kuvauspaikka on kehnosti valaistu, näyttelijät harrastelijoita ja kalusto mitä luultavimmin kahden pennin rihkamaa. Ohjaajakaan tuskin on ammattikuntansa kuumimpia nimiä - tämän lisäksi hän on ohjannut vain tekeleen nimeltä Wolf Town (2010), jossa nelihenkinen kaveriporukka joutuu verenhimoisen susilauman saartamaksi. Kuulostaa etäisesti tutulta...

Masentavaa kyllä, monsteriboksissa on vielä yksi elokuva jäljellä. Täytyy toivoa, että tappajakäärmeestä on saatu enemmän irti.

(Kuva: www.filmey.com)

Van Damme, hokkarihemmo

No nyt tuli katsottua aikamoista kökkökamaa. Heti alkuun paljastan, että tämä on todella huono pätkä. Eikä Muscles from Brussels tee edes spagaattia.

Sudden Death (Äkkikuolema)

Valmistumisvuosi: 1995

Ohjaaja: Peter Hyams

Pääosissa: Jean-Claude Van Damme, Powers Boothe,
Raymond J. Barry

Palomies Van Damme yrittää pelastaa pientä lasta liekehtivästä talosta, mutta lapsi kuolee. Van Damme traumatisoituu. Leikataan tökerösti nykyhetkeen, jossa Stanley Cup (Penguins vs.Black Hawks) on pian alkamassa.

Eronnut, enää satunnaisesti töissä käyvä Van Damme on päässyt palotarkastajaksi kisahalliin ja käy hakemassa lapsensa (Whittni Wright ja Ross Malinger) katsomaan peliä nihkeän ex-vaimon luota. Samaan aikaan joukko terroristeja soluttautuu jäähalliin aikeenaan siepata Yhdysvaltain varapresidentti. Matsin käynnistyessä alkaa myös kulisseissa tapahtua: roistot pääsevät turvatoimien ohi varapresidenttiin käsiksi ja koplan nokkamies Powers Boothe sanelee ehtonsa - tsiljoona biljoonaa dollaria ennen pelin päättymistä tai areena räjähtää taivaan tuuliin!!!

Van Damme huomaa tyttärensä kadonneen katsomosta ja lähtee etsimään tätä. Tuolla, maskotin matkassa! Valtavaksi pingviiniksi pukeutunut roisto vie Whittni Wrightin muiden panttivankien luo ja palaa tekemään selvää Van Dammesta. Seuraa intensiivinen kamppailu laitoskeittiössä: Van Dammen pää joutuu melkein lihaleikkuriin, jonka jälkeen Van Dammen pää melkein upotetaan rasvakeittimeen. Pian JCVD kuitenkin pääsee niskan päälle heittämällä muovitönkästä chilirouhetta maskottipään sisään ja työntämällä linnun höyryävän kuumaan suurkeittiöastianpesukoneeseen. Toisen roiston hän niistää iskemällä tarjottimelle jääneen liha-aterian rippeet tämän kaulavaltimoon – luu kurkkuun, kirjaimellisesti.

Van Damme onnistuu saamaan yhteyden virkavaltaan, mutta iskujoukot eivät pääse räjähteillä miinoitettuun halliin. Niinpä yhden miehen tehopartio alkaa purkaa pommeja omin päin. Pahiksia luuraa joka nurkan takana, joten Jean-Clauden on keksittävä äkkiä jotain nohevaa. Hän naamioituu Pittsburghin maalivahdiksi, luistelee muina miehinä kentälle ja pelastaa pelin! Mutta aika käy vähiin... on aloitettava tappelu jäällä, jotta pääsee rangaistusaition kautta purkamaan loput pommit. Seuraa kiivasta kamppailua, konekivääri laulaa, veri roiskuu.

Ja sitten, kuin tilauksesta: jatkoaika, johon ehtii tunkea vielä monta taistelukohtausta. Van Damme riehuu hallin katolla, listii roistoja, kiitää lopulta vaijerilla alas kupolin sisäsaumaa ja räjäyttää omatekoisen pommin avulla miehen mentävän aukon panttivankiaitioon pelastaakseen lapsensa.

Ei jännitys kuitenkaan vielä tähän lopu. Viime metreillä Powers Boothe onnistuu nappaamaan Whittni Whiten mukaansa, Jean-Claude lähtee perään. Tappelua, säpinää! Tyttö vapautuu. Boothe kipuaa pakokopterinsa kyytiin dollarinkuvat silmissään, mutta Van Damme ennättää tarrautua tikkaisiin ja ampua pilotin, jolloin härveli syöksyy hidastettuna sisään jäähalliin ja räjähtää. Lapset ovat turvassa ja Jean-Claude pyyhkii hiet otsalta. Loppu.

Jonkinlainen Die Hard -kopiohan tämä lienee, mutta kammottavan huono sellainen. Melkein hävettää edes puhua leffoista samassa lauseessa. Damme on pökkelö, dialogi kuraa ja lapsinäyttelijät aivan onnettomia. Täyttä savea, älkää katsoko edes vapun jälkeisessä hupailumielentilassa.

(Kuva: imdb.com)