Cowabunga, Clooney

Ostin taannoin kirpparilta parilla eurolla dvd:n, jossa on yhteensä neljä leffaa: amerikkalainen toiminta/rikoskökkö Red Surf, Dolph Lundgren -toimintapläjäys Men of War, Attack of the 50 Foot Woman (ei alkuperäinen, vaan Daryl Hannah -made-for-tv-remake vuodelta 1993) ja joku hämärä tanskalainen actionvääntö The Russian Ninja. Laatupaketti siis.

Toistaiseksi olen katsonut vasta yhden noista: George Clooneyn varhaisiin töihin kuuluvan Red Surfin, joka oli paitsi erittäin huono, myös todella nolo. En tiedä miten muuten voi kuvailla sitä fiilistä, kun katsoo ruuhkatukkaisia Clooneya ja Doug Savantia esittämässä niinku tosi rankkoja surffi- ja prätkäjannuja, jotka diilaa huumeita farkunlahkeet tungettuna saappaisiin...

Red Surf

Valmistumisvuosi: 1990

Ohjaaja: H. Gordon Boos

Pääosat: George Clooney, Doug Savant, Deedee (Michellen sisko) Pfeiffer,
Gene Simmons

Clooney (leffassa Remar) ja Savant (Attila) ovat parhaita kavereita ja elämä on silkkaa hurjastelua, remuamista, ryyppäämistä ja pikkurikoksia. Rahaa hankitaan hieromalla huumekauppoja limaisen latinoloordin kanssa. Tyttöystävä Pfeiffer motkottaa, mutta pysyy renttu-Clooneyn peesissä.

Kun käy ilmi, että pariskunnalla on vauva tuloillaan, täytyy tempaista viimeinen iso keikka ja vetäytyä väljemmille vesille. Tietenkin kaikki menee päin persettä ja ruumiita tulee. Clooneykin haukkaa paskaa ja kuolee.

Red Surf oli leffa, jonka katsominen ei ollut lainkaan hauskaa - ainoastaan piinallisen pitkäveteistä. Edes Kiss-keulakuva Gene Simmonsin rynkkypresentaatio tai hupaisat, vanhanmalliset vesiskootterit eivät piristäneet tunnelmaa katsomossa.

Ja ajatella, vain vuotta myöhemmin Kathryn Bigelow ohjasi huikean Point Breakin (Myrskyn ratsastajat), joka yhdisti varsin onnistuneesti surffausta, rähinää ja rikoksia. Jostain syystä olen vahvasti mieltynyt tuohon leffaan, vaikkei se mikään cinemaattinen mestariteos olekaan. Mutta joku siinä toimii, ja siitä on tullut häpeällinen nautintoni: ala-asteella koetun ensihurman jälkeenkin Point Break on pyörinyt ruudussa varmasti lähemmäs kymmenen kertaa. Surf's up, dude! 

(Kuva: http://www.cloudninedvds.co.uk/images/products/ppa1128.jpeg)

Yliannostus college-huumoria

Olen nyt katsonut viimeisen kahden kuukauden aikana pari todella paskaa opiskelijahuumorileffaa, Going Greek ja American Poop, mutta eilen tuli vastaan vielä näitäkin huonompi saman genren tuotos: Pledge This!, eli Vannomatta Paris.

Tämä puolitoistatuntinen huonouden multihuipentuma kysyy jo melko ammattimaista suhtautumista, sillä tällaisen pasparduun läpikatsomiseen tarvitaan todellista turnauskestävyyttä. Onneksi sitä on tässä blogin mittaan kertynyt.

 

Pledge This! (Vannomatta Paris)

Valmistumisvuosi: 2006

Ohjaaja: William Heins

Pääosat: Paris Hilton, Paula Garcés, Sarah Carter, Simon Rex,
 Kerri Kenney, Holly Valance, Alexis Thorpe

Paris Hilton on leffassa Gamma Gamma -sisarkunnan pj Victoria English: rikas, hemmoteltu ja henkisesti epäkypsä megapissis, joka kantaa taskukokoista koiraansa vaaleanpunaisessa designer-kassissa ja hokee joka väliin "That's hot". Toisin sanoen Hilton esittää elokuvassa itseään.

Juonentynkää saadaan siitä, että PH haluaa Gamma Gammat jonkun turhanpäiväisen lehden kansikuvaan, mutta tarvitsee mukaan rumia nörttejä, jotta kilpailusäännöissä vaadittava "monimuotoisuuden" kriteeri täyttyy. Sopivasti kampuksella räjähtääkin vessanpönttö, ja ryhmä naispuolisia fukseja joutuu putkiremontin takia tilapäisesti asunnottomaksi. Tämä monimuotoisuutta alleviivatusti ilmentävä joukko (johon kuuluu mm. lesbo, läski ja tummaihoinen) päättää hakea Gamma Gammoihin majoituksen toivossa ja kah - tulokkaiden nöyryytys voi alkaa.

Huumoria yritetään puristaa college-genren leffoille tyypillisistä aiheista, kuten eläimiinsekaantumisesta, ulosteista, seksistä, oksentamisesta ja sisar/veljeskuntaan pyrkivien häpäisemisestä. Tissejä nähdään runsaasti, mutta edes se ei tee leffan katsomisesta kannattavaa - ei, vaikka olisi yltiökiimainen teinipoika pahassa puutteessa.

Katsomiskokemuksen huippuhetki oli se, kun pieniltä nokosilta herätessäni huomasin elokuvaa olevan enää 10 minuuttia jäljellä.

Luulenpa pitäväni tämän jälkeen hieman taukoa frat-huumorista. Viime viikolla oppimani uusi sanonta soveltuu muuten erinomaisesti elokuvan määrittelyyn: Pledge This! oli tyylipuhdasta hirpaa, eli hirveetä paskaa. Vältelkää kuin ruttoa.

(Kuva: http://media.hd.se/2007/08/03/244359/large/pledge_this.jpg)

Palkintohuumaa

Viikonloppuna jaettiin sekä Razziet että Oscarit, ja ensimmäistä kertaa kävi niin, että sama henkilö nappasi yhdet molempia! Sandra Bullock nimittäin pokkasi (vieläpä henkilökohtaisesti) huonoimman naispääosanesittäjän Razzien All About Steve -leffasta ja seuraavana iltana parhaan naispääosanesittäjän Oscarin The Blind Side -elokuvasta. En ole itse kova Bullock-fani, mutta täytyy nostaa hattua historialliselle suoritukselle.

Viime vuoden huonoimpana elokuvana palkittiin Transformers: Revenge of the Fallen, joka sai Razziet myös huonoimmasta ohjaajasta (Michael Bay) ja huonoimmasta käsikirjoituksesta. Katsoin muuten eilen sivusilmällä tuota ykkösosaa telkkarista, eikä siitäkään paljon hyvää voi sanoa. Tarkasti laskelmoitua, näyttävää nuorisoviihdettä, jonka pääasiallinen tarkoitus on maksimoida brändin ympärille rakennetun merchandise-imperiumin voitot. Eivätkä nuo voitot ole aivan vähäiset: pelkästään ohjaaja Michael Bay kääräisee kakkososan ohjaajapalkkionsa lisäksi oheismyynnistä noin 150 miljoonan dollarin taskurahat.

The Golden Razberry Awardsien 30-vuotissynttäreiden kunniaksi jaettiin myös kolme erikoispalkintoa: vuosikymmenen huonoin elokuva, naisnäyttelijä ja miesnäyttelijä. Kunniavadelmat menivät Battlefield Earthille, Paris Hilttonille ja Eddie Murphylle. Pystit tuntuvat menneen oikeille kohteille, vaikka onhan Murphy sentään esiintynyt 2000-luvulla sellaisissa laatuelokuvissa kuin Pähkähullu professori 2: Klumpit, Eläintohtori 2, Pluto Nash ja Norbit... Ehkäpä parin vuoden päästä ensi-iltansa saava Beverly Hills Cop IV palauttaa miehen entiseen loistoonsa?

Loput Razzie-voittajat täältä.

Amerikankakkaa

Pikkuveli vinkkasi, että American Poop voisi olla sopiva leffa ruodittavaksi blogiin, ja sitähän se olikin. Itse hän jaksoi kuulemma katsoa elokuvaa n. 15 minuuttia, mutta meikäläinenpä otti haltuun koko puolitoistatuntisen teinihuumoripökäleen. Ei ehkä ylpeilemisen arvoinen saavutus, mutta jonkinlainen sinnikkyyden osoitus kuitenkin.

American Poop

(aka The Connecticut Poop Movie)

Valmistumisvuosi: 2006

Ohjaaja: Joe Kingsley

Pääosat: Ross Kidder, Amelia Morck, Randy Tobin,

Jonathan Cahill, Jason Sarayba, Chuck Kaiton

Ross Kidder (leffassa Russ Turner) on omaa paikallis-tv-ohjelmaa pitävä pikkujulkkis koulussa, joka huomaa valmistumisen jälkeen, ettei siirtymä työ- ja aikuiselämään olekaan helppo nakki. Juoni on lyhyt ja ytimekäs: yritetään saada työpaikka ja tyttöystävä.

Opiskelijaleffoista tuttu biletyspunkpop säestää piereskelyä, ryyppäämistä, tissien vilauttelua, pöydälle (ja lukuisiin muihin paikkoihin) paskomista, eläimiin sekaantumista ja "It's always the right time to ass bang" -huudahduksia.

Kuten nimestäkin voi jo päätellä, tässä elokuvassa uloste, suolikaasut ja muut ruumiineritteet ovat näyttävässä roolissa. Myös pohjoisamerikkalaisen nuorisokulttuurin merkkikieli tulee tutuksi: jos et tiennyt mikä shocker on, American Poopin jälkeen tiedät. Vaikket ehkä haluaisikaan.

Sen sijaan yhtään hauskaa vitsiä elokuvasta ei löydy. Jos mahdollista, tämä oli vielä huonompi kuin genreveljensä Runkkarit.

(Kuva: www.911dvd.net/media/The%20American%20Poop%20Movie%20-%20Unrated.jpg)

Maailman tylsin trilleri

Razzie-voittajien läpikäynti jatkuu: tänään oli vuorossa varsin kelvolliselle Basic Instinctille rykäisty kelvoton jatko-osa Basic Instinct 2, joka sai vuonna 2007 peräti neljä Razzie-palkintoa. Kategoriat olivat Worst Picture, Worst Actress, Worst Prequel or Sequel ja Worst Screenplay.

 

Basic Instinct 2

Valmistumisvuosi: 2006

Ohjaaja: Michael Caton-Jones

Pääosat: Sharon Stone, David Morrissey, David Thewlis

Kiimainen murhaaja/kirjailija Catherine Tramell, eli Sharon Stone on taas täällä. Edellisessä osassa värkkiään vilautellut Stone nähdään nyt Lontoossa, jossa hän niittaa alkajaisiksi tunnetun jalkapalloilijan. Kylmää kyytiä saavat myös reportteri ja gigolo. Näyttöä ei kuitenkaan löydy riittävästi, joten naikkonen joutuu vankilan sijasta terapeutille.

Piinattua rikospsykiatria näyttelee paskanjäykkä David Morrissey, jonka taikinanaamainen tulkinta jää täysin tuhnuksi. Stone on puolestaan cunning old minx, joka imailee rössöä posket lommolla ja hönkäilee rivouksia. Kumpikaan ei varsinaisesti loista roolissaan.

Tyylilajina lienee tavoiteltu psykologis-eroottista trilleriä, mutta lopputuloksena on kaksi tuntia tylsää kukkua. Melkeinpä mieluummin ottaisi sen jäänaskalin ohimoon, kuin tätä katselisi.

(Kuva: http://www.moviesonline.ca/movie-gallery/albums/userpics//BasicInstinct2Poster3.JPG)

Mamman matkassa

Kun kävin viime vuoden puolella Turussa jouluostoksilla ja pikkuveljeä moikkaamassa, tarttui mukaan myös kymppisäkki leffoja. Kaikki huonoja, oletettavasti, mutta kahden ja puolen euron kappalehintaan hankinnan väärtejä.

Nyt yksi niistä on myös todistetusti surkea, nimittäin Big Mama Jack. En oikein tiedä kuinka kuvailisin tätä kummallista teosta, mutta "raskaan sarjan naurupommi" se ei ainakaan ollut, vaikka kansi niin väittääkin.

Big Mama Jack

Valmistumisvuosi: 2005

Ohjaaja: Grey Hofmeyr

Pääosat: Leon Schuster, Lionel Newton, Mary-Ann Barlow, Alfred Ntombela

Kannen perusteella odotin jotain halvalla tehtyä Big Momma's House -kloonia, mutta kyseessä olikin melko eriskummallinen eteläafrikkalainen kohelluskomedia. Juoni muistutti hieman Mrs. Doubtfirea, muu olikin sitten täyttä dadaa.

Leon Schuster on vähän rupsahtanut ja luuserinoloinen grip (eräänlainen yleismies-jantunen, joka esim. siirtelee lavasteita ja liikuttelee kameravaunua) Nelson Mandelasta kertovan elokuvan tuotannossa. Schuster haluaisi kovasti näytellä, mutta ohjaaja Lionel Newton on kusipää, eikä anna miehen näyttää taitojaan. Syntyy kränää, joka huipentuu siihen, että ohjaaja juottaa gaalassa Schusterille mystisellä Mama Africa -jauheella terästettyä viskiä, joka saa hänet näkemään pelkoa-ja-inhoa-las-vegasissa-maisia hallusinaatioita ja oksentamaan holtittomasti kuuluisan näyttelijättären päälle kesken juhlapuhetta.

Tämän johdosta Schuster etsintäkuulutetaan, joten hän naamioituu mustaksi matamiksi ja pestautuu kotiapulaiseksi mulkku-ohjaajan huusholliin. Mamma laittaa koiran pesukoneeseen, tamppaa sammuksiin palavia pyykkejä, riehuu keittiössä, tekee jäynää isännälle ja rakastuu lopulta tämän avovaimoon tuplaroolissaan skotlantilaisena kulkurilääkärinä. Niin, kulkurilääkärinä.

Big Mama pääsee myös elämänsä rooliin Mandela-elokuvassa ja kaikki tuntuu sujuvan sutjakkaasti, kunnes koko kommervenkki paljastuu elokuvan ennakkokatselussa. Suuri rakkaus suutahtaa, mutta hämmingin laantuessa Schuster saa anteeksi ja elämä jatkuu. Hakuna matata.

Elokuva on täynnä kummallisia tehosteita, kuten hidastuksia ja nopeutuksia, ja erikoiskikkailut ovat vaivaannuttavan vähällä vaivalla (tai rahalla) toteutettuja. Esimerkiksi hallusinaatiokohtauksissa nähtävät efektit ovat sellaista kökkökamaa, että oksat pois.

Kaikkein kamalinta on kuitenkin musiikki: pätäkän puutteessa katsoja saa nauttia filmiryhmän omista versioista mm. Celine Dionin Titanic-tunnarista ja Figaro-oopperasta. Teki mieli puhkoa korvat.

Tämä elokuva oli kuin kauhallinen hullukeittoa; ei mikään makunautinto.

(Kuva: http://fabulousrobertpattinson.se/images/2008/7391970019462-01_15448883.jpg)

Razzie-ehdokkaat 2009

Maanantaina julkistettiin vuoden 2009 Razzie-ehdokkaat, ja nyt täytyy häpeillen myöntää, etten ole nähnyt vielä yhtäkään huonoimman elokuvan pystistä kisaavista tekeleistä.

All About Steve vaikutti tosin trailerin perusteella niin huonolta, että se täytynee katsastaa hetimiten. Samoin Land of the Lost ja GI Joe. Ja Transformers. No okei, myönnetään, aion katsoa kaikki. Mitäpä en tekisi rakkaan harrastuksen eteen.

Nyt vaan jännäämään kuka nappaa elokuva-alan hilpeät häpeäpöntöt maaliskuun kuudentena. Ja seuraavana päivänä jaetaankin ne kiiltävämmät kunniamaininnat, eli Oscarit, joten sohvatyynyt ojennukseen ja popcornit tulille!

Näillä mennään:

Huonoin elokuva:

• All About Steve
• GI Joe: The Rise Of Cobra
• Land Of The Lost
• Old Dogs
• Transformers: Revenge Of The Fallen

Huonoin miespääosa:

• All Three Jones Brothers (Jonas Brothers: The 3D Concert Experience)
• Will Ferrell (Land Of The Lost)
• Steve Martin (The Pink Panther 2)
• Eddie Murphy (Imagine That)
• John Travolta (Old Dogs)

Huonoin naispääosa:

• Beyoncé (Obsessed)
• Sandra Bullock (All About Steve)
• Miley Cyrus (Hannah Montana: The Movie)
• Megan Fox (Jennifer's Body and Transformers: Revenge Of The Fallen)
• Sarah Jessica Parker (Did You Hear About The Morgans?)

Huonoin miessivuosa:

• Billy Ray Cyrus (Hannah Montana: The Movie)
• Hugh Hefner - as Himself (Miss March)
• Robert Pattinson (The Twilight Saga: New Moon)
• Jorma Taccone - as Cha-Ka (Land Of The Lost)
• Marlon Wayans (GI Joe: The Rise Of Cobra)

Huonoin naissivuosa:

• Candice Bergen (Bride Wars)
• Ali Larter (Obsessed)
• Sienna Miller (GI Joe: The Rise Of Cobra)
• Kelly Preston (Old Dogs)
• Julie White - as Mum (Transformers: Revenge Of The Fallen)

(Lähde: FilmFIN, http://www.filmifin.com/FF20/uutinen.php?site=filmi&id=4256 )