Voittaja syö kaiken

Kuten tuossa aiemmin jo mehustelinkin, ostin itselleni kolmen kovan eli boksin, josta löytyy Mega Shark vs. Giant Octopus (2009), Lockjaw (2008) ja Bear (2010). Ensimmäiseksi katsoin megahain ja jättimustekalan taiston, joka oli Putouksen Leena Hefner o.s. Herppeenluomaa mukaillakseni hirrrvveen, HIRRRRvvveen huono.

Mega Shark vs. Giant Octopus

Valmistumisvuosi: 2009

Ohjaaja: Jack Perez

Pääosissa: Debbie Gibson, Lorenzo Lamas,
Vic Chao, Sean Lawlor

Huolellisesti meikattu ja kammattu valtameritutkija Debbie Gibson on arktisella sukellusvene-ekspeditiolla bongaamassa valaita. Samaan aikaan vedenpinnan yläpuolella armeijan helikopteri pudottaa mereen jonkinnäköisen kaikuluotainlähettimen, mikä saa valaat aivan villeiksi. Massiiviset nisäkkäät puskevat päin jäävuorta, jonka sisuksista lohkeaa kaksi kammottavaa otusta: megahai ja jättimustekala! Gibson todistaa kaiken tämän omin silmin, mutta luulee nähneensä näkyjä ja on kuin ei mitään, lallallaa.

Siirrytään Japanin aluevesille, jossa jättimustekala tuhoaa himolonkeroineen kokonaisen öljynporauslautan. Herrasiunaa, Godzillako sieltä nousee!?!? Tasukete, tasukete!

Samaan aikaan toisaalla: lentokone lentelee kaikessa rauhassa ehkä hieman liian lähellä merenpintaa, kunnes matka katkeaa syvyyksistä hirvittävällä ponnistusvoimalla syöksähtävän megahain kammokitaan.

Merihirviöiden hirmuteoista tietämättömänä Debbie tutkii rantaan ajatunutta valaan raatoa. Alue on eristetty, mutta noheva tiedenainen huomaa valaassa törröttävän hampaan ja vohkii sen mukaansa. Hän vie sen professorituttavalleen Sean Lawlorille, ja he yrittävät selvittää mikä on tuo kumma löydös, joka SIIS AIVAN ILMISELVÄSTI ON HAMMAS. Pitkällisten selvitysten jälkeen he päätyvät toteamaan, että hammashan se on. Hätiin kutsutaan myös japanilainen asiantuntija Vic Chao, joka selvittää katsojille kyseen olevan esihistoriallisista muinaishirviöistä.

Tutkijakolmikko alkaa kehitellä keinoa, jolla otukset saataisiin houkuteltua ansaan. Alkaa kankea kollaasi, jossa Gibson, Lawlor ja Chao puljaavat erivärisillä vesivärililiemillä löytääkseen oikean yhdisteen. Katsoja ehkä osaakin jo arvata mitä on tuloillaan, sillä hän on katsonut Terra Novaa, jossa myöskin puijataan esihistoriallisia petoja, mutta elokuvassa suurta löydöstä toki pihdataan sen verran, että Gibsonin ja Chaon välille ehtii kehittyä pientä romanssintynkää... Seuraa viitteellistä vaakamamboa takahuoneessa... ja sitten: FEROMONIT!!! Mutta tietenkin!

Tutkijat ja armeijan kovanaamat sulloutuvat sukellusveneeseen ja lähtevät merelle tekemään lopun syvyyksien hirviöistä. Megahai ehtii haukata palan Golden Gate Bridgestä, ja tästä hermostunut armeijaheppu ehdottaa jo ydinpommia. Vedenalaisesta ekosysteemistä huolehtiva Gibson keksii kuitenkin paremman ratkaisun: taistelkoot muinaispedot toisensa hengiltä! Möröt houkutellaan samaan paikkaan ja ne taistelevat kuolemaan saakka. Ei siis niin, että toinen kuolee ja toinen voittaa, kuten luonnossa joskus tapahtuu, vaan niin, että molemmat kätevästi haukkaavat paskaa. Uhka neutralisoitu: pedot vajoavat vetiseen hautaan ja maailma pelastuu. 

Hävytöntä roskaa. Juonenkuljetusosiot ovat kuin pornoleffasta, tehosteet uskomattoman halpoja (tärisytän kameraa, niin näyttää että tämä sukellusvene kallistelee) ja huumoria ei nähtävästi oltu budjetoitu teokseen lainkaan.

Olen nähnyt pahempiakin, mutta tämä oli oikea kärsimys. Olisi ehkä pitänyt olla hirrrvveen, HIRRRRvveen humalassa...

(Kuva: http://homecinema.thedigitalfix.com)

Tulevien katselmusten himottelua

POW! Tsekatkaas mitä tilasin itselleni joululahjaksi:

Blogi on päässyt pahasti näivettymään, joten lienee korkea aika kurittaa dvd-soitinta ja katsoa lisää elokuvateollisuuden kuraisimpia tuotoksia.

Ensimmäisenä lautaselle pääsee ehdottomasti tuo keskimmäinen Mega Shark vs. Giant Octopus, joka on ollut katsomislistalla pitkään. Ö-luokan elokuviin erikoistunut filmistudio The Asylum tehtailee  ns. minibudjetin megaspektaakkeleita viitisen kappaletta vuodessa, ja leffakammotukset menevät suoraan kotiteatterilevitykseen. Mitä luultavimmin loistokamaa.

Arviot: coming soon...
(Kuva: http://www.zavvi.com)

Anteliaan avaruussutturan matkassa

Tämä kulttihelmi sattui käteen ensiretkellä uuden asuinalueeni kirjastoon, jonka pisteet nousivat löydöksen ansiosta välittömästi. Voiko olla pitämättä paikallislainaamosta, jossa on kummallinen, B-elokuvia sisältävä dvd-kokoelma?

Itse elokuva oli hykerryttävän psykedeelinen ja irstaileva, kuplivia erikoistehosteita ja läpinäkyviä avaruuspukuja myöten.

 Barbarella - Queen of the Galaxy

Valmistumisvuosi: 1968

Ohjaaja: Roger Vadim

Pääosissa: Jane Fonda, John Phillip Law,
Anita Pallenberg

Jane Fonda (29 vee) on "viiden tähden astronavigaattori" Barbarella, jonka lempihuvia ainakin alkukrediittikohtauksen perusteella on alastomana leijailu painottomassa tilassa. Kotoisan nakusession keskeyttää pian puhelu aurinkokunnan huolestuneelta pääministeriltä: hullu tiedemies Durand Durand (kyllä, kasaribändi Duran Duran sai inspiraation nimeensä elokuvasta) on kehitellyt vaarallisen positronisäteen. Vuosisatoja vailla konflikteja selviytynyt maailmankaikkeus on vaarassa ajautua sotaan ja sekasortoon!

Ase ja aivokäyrätunnistin turvanaan Fonda lähtee pahoille teille eksyneen tiedemiehen perään. Mutta voi ei! Hän joutuu keskelle magneettimyrskyä ja hyrräkompassi menee epäkuntoon. Fonda tekee pakkolaskun Tau Cet -nimiselle jääplaneetalle, joka on täynnä pelottavia, muovirauskujen vetämissä kelkoissa kulkevia lapsikaksosia, terävähampaisia nukkeja ja sinisiä pupujusseja.

(Hmm, tämä elokuvan mukana tullut LSD-mehuhan on hyvää...)

Fonda joutuu uhkaavaan tilanteeseen pahaenteisesti leukojaan loksuttavan nukkearmeijan kanssa, mutta viime hetkellä apuun rientää salskea Pyydystäjä, italialaisnäyttelijä Ugo Tognazzi, joka kiidättää hänet turvaan purjealuksellaan. Vastapalveluksena hän tahtoo Fondan muhinoivan kanssaan perinteisellä tyylillä - ei "hurmionsiirtopillereiden" avulla, kuten nykyään galaksissa on tapana. Ja tokihan Fonda vällyjen väliin sujahtaa: viiden tähden astronavigaattori on aina valmis petipuuhiin!

Kiihkeän lemmenyön jälkeen Fondan matka jatkuu maan alle Yön kaupunkiin, jossa hän kohtaa John Phillip Law'n esittämän sokean ja siivekkään Pygar-enkelin. Lihaksikas siipiveikko on menettänyt halunsa lentää, mutta arvata jo saattaa mikä voisi innostaa enkelin jälleen yläilmoihin...

Vetäistyään varvit hemaisevan seksipupu-Fondan kanssa John Philip lennättää avaruussutturan kaupunkiin, jota pahamaineinen Suuri Tyranni asuttaa. Kierreltyään tovin orgioita kuhisevassa hovissa Fonda tapaa itse Tyrannin, joka onkin yllättäen tummahiuksinen superkissa Anita Pallenberg - miau! Hän haluaa Fondan lesboleikkikaverikseen, mutta juonen epäonnistuessa sysää hannailevan Barbarellan häkkiin pikkuruisten tappajalintujen nokittavaksi.

Neuvokas Fonda löytää kuitenkin salareitin vallankumouksellisten kätkettyyn päämajaan, jossa häntä tervehtii viiksekäs - ja himokas - sissipäällikkö David Hemmings eli Dildano. Seuraa lisää jörnimistä, minkä jälkeen Fonda joutuu jälleen pulaan: Suuren Tyrannin kätyri telkeää hänet masiinaan, jonka tarkoituksena on tappaa uhri nautintoon. Fonda on kuitenkin niin kiihkeä paketti, että hekumahärveli kärventyy piloille ennen kuin pahin ehtii tapahtua.

Mutta mitä kummaa! Kätyri onkin Durand Durand eli Milo O'Shea, joka aikoo kaapata vallan! Hän telkeää Fondan ja Pallenbergin unikammioon ja ottaa positronisäteen käyttöön. Maanisen ääniraidan säestämänä vallanhimoinen O'Shea mellastaa kehittämänsä massatuhoaseen puikoissa, mutta tuhoaa lopulta vahingossa itsensä, ja John Philip lennättää kuumat avaruuskinkut turvaan. Groovy!

Barbarella oli mainio aikamatka seksploitaatioelokuvan kultakaudelle ja varsin hupaisa kokemus kaiken kaikkiaan. Fondan minimaaliset avaruusvetimet, kieli poskessa -meininki ja kosmoksen kulisseina toimivat, psykedeelisiä kuvioita heijastavat öljyprojisointikiekkoefektit vetävät katsojan vastustamattomaan camp-universumiin, josta ei ole kiire pois.

Kökköjen halpistuotantojen parhaimmistoa, ettenkö sanoisi. Suosittelen!

(Kuva: http://www.discshop.fi/)

Viime vuoden kehnoimmat

Mennyt viikonloppu oli taas elokuvien juhlaa, ja Oscar-univelasta toipuessa voikin hyvin jälkifiilistellä lauantaista Razzie-gaalaa. Tässä palkitut:

• Surkein elokuva: Last Airbender
• Surkein miesnäyttelijä: Ashton Kutcher (Killers ja Valentine’s Day)
• Surkein naisnäyttelijä: Sarah Jessica Parker, Kim Cattrall, Kristin Davis ja Cynthia Nixon (Sex and the City 2)
• Surkein miessivuosa: Jackson Rathbone (The Last Airbender ja The Twilight Saga: Eclipse)
• Surkein naissivuosa: Jessica Alba (The Killer Inside Me, Little Fockers, Machete ja Valentine’s Day)
• Surkein ohjaaja: M. Night Shyamalan (The Last Airbender)
• Surkein käsikirjoitus: The Last Airbender (M. Night Shyamalan),
• Surkein 3D:n käyttö: The Last Airbender
• Surkein pari / joukkio: Koko Sex and the City 2:n porukka
• Surkein esiosa, uusioversio, rip-off tai jatko-osa: Sex and the City 2

(Lähde: http://dome.fi/)

Taaskin täytyy häpeillen myöntää, ettei näiden tuoreempien paskaleffojen tuntemukseni ole hääppöinen: listalta olen syynännyt vain Sex and the City 2:n ja Twilight: Eclipsen, jotka molemmat olivat hirveää sontaa. Rakkautta & Anarkiaa -festareilla näkemäni The Killer Inside Me sen sijaan oli mielestäni melko laadukas leffa ja Albakin siinä kantoi kortensa ihan kunniakkaasti kekoon.

The Last Airbender vaikutti aikoinaan jo trailerinkin perusteella niin typerältä tehostekikkailulta, etten ikinä vaivautunut teatteriin - nythän se kuitenkin on nähtävä, mikäli aion ikinä suorittaa itselleni heittämän Razzie-haasteen loppuun.

Ja minähän en mitään kesken jätä, joten projekti jatkuu pikkuhiljaa ja perslihaksia säästämättä...

Menneen maailman muskelimittelöt

Tänään hapatin aivojani katsomalla Skorpionikuninkaan, jossa niukkoihin nahkatamineisiin sonnustautuneet lihaskimput ottavat toisistaan mittaa muinais-Egyptin eksotiikkaa tavoittelevissa teemapuistolavasteissa.

The Scorpion King (Skorpionikuningas)

Valmistumisvuosi: 2002

Ohjaaja: Chuck Russel

Pääosissa: The Rock, Steven Brand,
Kelly Hu, Grant Heslov, Bernard Hill,
Michael Clarke Duncan, Peter Facinelli

Muinaisessa ja barbaarisessa Egyptissä häikäilemätön uusi hallitsija alistaa yhä uusia alueita valtaansa, ja vastarinta on kutistunut pieneen joukkoon. Apuun tarvitaan tuimailmeinen ja tiukkalihainen The Rock!

The Rockin johtama palkkasoturiremmi hyökkää hirmuvalloittaja Memnonin (Steven Brand) telttaleiriin, mutta Kivi hämääntyy Kelly Hun esittämästä bikiniasuisesta ennustajavelhottaresta siinä määrin, että joutuu vangiksi. Niin ikään nalkkiin jääneeltä velipojalta silpaistaan kurkku auki ja The Rock haudataan kaulasta alaspäin autiomaahan, jotta äkäiset punamuurahaiset voivat jäytää lihat hänen kasvoistaan tuottaen mahdollisimman tuskaisan kuoleman. Mutta! Viereinen vanki (koominen sivuhahmo Grant Heslov) auttaa The Rockin pakoon, ja he lähtevät kostoretkelle Gomorran kaupunkiin, jossa Steven Brand pitää hoviaan.

Seuraa taistelua, tohinaa ja kökköhuumoria, kunnes The Rock saa siepatuksi Steven Brandille korvaamattoman arvokkaan Kelly Hun mukaansa ja pakenee kameliratsullaan autiomaahan. Koominen sivuhahmo Grant Heslov hölkkää kamelin perässä ja manailee kohtaloaan.

Kun Brand huomaa Kelly Hun kadonneen, lähettää hän julman joukkion The Rockin perään. Tämä kuitenkin sivaltaa heidät hengiltä yksitellen hiekkamyrskyssä, eikä edes skorpionin myrkkyyn kastettu nuoli saa öljyttyä muskelimiestä ketoon. Kukistettuaan verenhimoisen katraan karkulaiskolmikko suuntaa viimeiseen vastarintasaarekkeeseen, jota johtaa jättimäinen korsto Michael Clarke Duncan.

Yhteisvoimin he lähtevät Gomorraan selättämään Brandia ja tämän hirmuhallintoa. Seuraa hulppea lopputaistelu, jossa nähdään muun muassa vähäpukeisia amatsonisotureita, sähiseviä myrkkykäärmeitä, palavia miekkoja ja hidastettuja voltteja, hyppyjä ja kaatumisia. Kliimaksina tarjoillaan kohtaus, jossa The Rock repii selästään sinne ammutun nuolen ja sihtaa sen suoraan Steven Brandin sydämeen. Brand kaatuu muurilta kaameasti karjuen alhaalla odottaviin lieskoihin. Kansa iloitsee ja The Rockista tulee uusi kuningas. Raaaa! 

Aika hölmö, mutta harmiton toimintapullistelu, joka on selkeästi kyhätty vapaapainijapersoona The Rockin (Dwayne Johnson) ja hänen hyvin öljyttyjen lihastensa ympärille. World Wrestling Entertainmentin promoottori ja puhemies Vince McMahon onkin ollut projektissa mukana tuottajan ominaisudessa.

Ei mikään Conan barbaari kuiteskaan...

(Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/File:The_Scorpion_King_poster.jpg)            

Muinaisenglantilaista pikselimoskaa

Yli tuhat vuotta sitten muinaisenglanniksi kirjoitetun sankarieepoksen pohjalta väännetty Beowulf on kammottavaa katseltavaa. Leffa on toteutettu kolmiulotteisia kikkailuja sisältävänä tietokoneanimaationa, jossa hahmot on luotu näyttämään ääninäyttelijöitään muistuttavilta pikselipökkelöiltä.

Beowulf

Valmistumisvuosi: 2007

Ohjaaja: Robert Zemeckis

Pääosat: Ray Winstone, Anthony Hopkins, Angelina Jolie,
Crispin Glover, Robin Wright Penn, John Malkovich,
Brendan Gleeson, Alison Lohman

Muinaisella Tanskanmaalla erittäin ruman tietokonepelizombin ja insestimutanttiäpärän risteytykseltä näyttävä Grendel-hirviö tekee täsmäiskun kuningas Hrothgarin (pikseli-anthonyhopkins) uuteen simasaliin - paikkaan, jossa juoma virtaa ja naiset ovat anteliaita. Hirvittävä Grendel keskeyttää kemut ja viskoo, repii sekä seivästää useita kuninkaan miehiä ja häipyy sitten ulvoen takaisin luolaansa. Nyt tarvitaan sankaria!

Ja hoo, sieltä hän saapuukin merten takaa: salskea Beowulf (pikseli-raywinstone), monien hirviöiden surmaaja. Hän asettuu miehineen simasaliin odottelemaan ja riisuu rengaspaitansa ohella kaikki vaatteensa, koska on niin jalo ja urhea, että tahtoo kohdata hirviön tasavertaisena - ilman rihman kiertämää ja aseistusta vailla. Eräs sotureista tuijottaa pitkään ja hartaasti pöytää kuuraavan emännän valtavia, hyllyviä pikselitissejä.

Tovin päästä alkaakin meno ja mäiske. Grendel saapuu öykkäröimään ja saa vastaansa uutta verta sekä nakkena heiluvan Beowulfin, jonka kriittiset paikat ovat kuitenkin aina siveästi jonkun esineen takana piilossa. Pian Beowulf löytää hirviön heikon kohdan ja mukiloi tätä juuri sinne, repiipä tältä vielä kädenkin irti. Pahoin murjottu Grendel raahautuu takaisin luolaan ja kuolee hirviöäitinsä (joka vaikuttaisi olevan jonkinnäköinen kultainen lisko) käsivarsille.

Kun voittoa on juhlittu ja kaikki nukkuvat makoisasti, käy hirviöäiti surmaamassa suurimman osan kyläläisistä. Beowulfin on lahdattava myös kostonhimoinen äiti, niinpä salskea urho käy matkaan miekka tanassa. Luolassa ilmenee kuitenkin probleema, sillä vedestä nouseva olio ei olekaan monsteri, vaan viettelystä uhkuva, kullanhohtoinen, alaston pikseli-angelinajolie, jonka hehkeä olomuoto on vaatinut myös nykyaikaiset korkokengät (!). Beowulf ei voi vastustaa kiusausta ja kiksauttaa angelinaa. Muille hän väittää surmanneensa hirviöäidin.

Siirrytään ajassa noin 30 (?) vuotta eteenpäin. Beowulf on kuningas ja valtakunnassa on kaikki hyvin. Kunnes mestoille lehahtaa valtava lohikäärme, joka on Beowulfin ja pikseli-angelinan hirviöäpärä, aivan kuten Grendel oli edellisen kuninkaan ja pikseli-angelinan hirviöäpärä. Taistellaan ja väistellään, pikseliveri roiskuu. Lopulta harmaantunut Beowulf hyppää lohikäärmeen kyytiin ja repii tältä sydämen irti paljain käsin. Sekä lohikäärme että salskea sankari kohtaavat loppunsa ja elokuva päättyy kuvaan, jossa ikinuori ja seksikäs pikseli-angelina keimalee vedenrajasta seuraavalle kuninkaalle.

Minusta tämä sankarieepos olisi toiminut paremmin ihan perinteisenä, ei-pikselöitynä toimintaseikkailuna, sillä nyt jälki näytti konsolipelimäiseltä ja meno oli armottoman kökköä. Toisaalta, Clash of the Titans on vielä tuoreessa muistissa, joten en tiedä olisiko tuokaan toiminut. Dislike joka tapauksessa.

(Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Beowolfposter.jpg) 

Mitä vattua? Razzie-ehdokkaat julkistettu!

Pian on käsillä se aika vuodesta, kun filmiteollisuuden henkiset häpeäpaalut eli Golden Razzberry -palkinnot ovat jaossa. Ehdokkaat on kuulutettu, ja kultaisten vattujen 31. vuosikerran kunniaksi tarjolla on seuraavanlainen kurakimara: 

Surkein elokuva: 

• Exän jäljillä – The Bounty Hunter
• The Last Airbender
• Sinkkuelämää 2
• Twilight – Epäilys
• Vampyyrien imussa – Vampires Suck 

Surkein miesnäyttelijä:

• Jack Black (Gulliverin matkat)
• Gerard Butler (Exän jäljillä)
• Ashton Kutcher (Killers ja Ystävänpäivä)
• Taylor Lautner (Twilight – Epäilys ja Ystävänpäivä)
• Robert Pattinson (Remember Me ja Twilight – Epäilys)

Surkein näyttelijätär:

• Jennifer Aniston (Exän jäljillä ja Vaihtamalla paranee)
• Miley Cyrus (The Last Song)
• Sarah Jessica Parker, Kim Cattrall, Kristin Davis & Cynthia Nixon (Sinkkuelämää 2)
• Megan Fox (Jonah Hex)
• Kristen Stewart (Twilight – Epäilys)

Surkein näyttelijäpari tai -ryhmä:

• Jennifer Aniston & Gerard Butler (Exän jäljillä)
• Josh Brolinin naama & Megan Foxin aksentti (Jonah Hex)
• Koko näyttelijäkaarti elokuvasta The Last Airbender
• Koko näyttelijäkaarti elokuvasta Sinkkuelämää 2
• Koko näyttelijäkaarti elokuvasta Twilight – Epäilys 

Surkein ohjaaja:

• Jason Friedberg ja Aaron Seltzer (Vampyyrien imussa)
• Michael Patrick King (Sinkkuelämää 2)
• M. Night Shyamalan (The Last Airbender)
• David Slade (Twilight – Epäilys)
• Sylvester Stallone (The Expendables) 

(Lähde: http://www.mesta.net/leffat/uutiset/?aid=20939)

Tuossahan on siis vain osa palkintokategorioista, mutta listalla lienevät ne tärkeimmät. Ihan hauska lisäys oli tänä vuonna Worst Eye-Gouging Use of 3D, johon on ehdolla seuraavat spektaakkelit: Cats & Dogs 2: Revenge Of Kitty Galore, Clash of the Titans, The Last Airbender, Nutcracker 3D ja Saw 3D. Titaanien taistohan onkin täällä jo käsitelty, loput on toistaiseksi näkemättä. Ehkä paras niin.

Sitten vaan odottelemaan helmikuun 26. päivää, jolloin palkinnot jaetaan. Eikä kiva siihen lopu, sillä seuraavana iltana on tietenkin Oscar-pystien vuoro. Yleensä olen katsonut pelkän koosteen, mutta pitäisiköhän kerrankin valvoa koko yö - popcornin tahmaamat kourat kaukosäädintä puristellen ja jännityksen hikikarpaloita ohimoilta puskien?