Rakkauden runnoma bimbo

No niin, aika palata Razzie-projektin pariin. Vuorossa on Dirty Love, vuoden 2005 voittava tekele. Nopea yhteenveto: huonon huumorin kyllästämä sekoitus tunkkaista tilannekomiikkaa ja väsynyttä parisuhdevääntöä, jälkimakuna viipyilevä myötähäpeä. Epäilemättä vadelmansa ansainnut.

Dirty Love

Valmistumisvuosi: 2005

Ohjaaja: John Mallory Asher

Pääosat: Jenny McCarthy, Carmen Electra,
Eddie Kaye Thomas, Kam Heskin

Jenny McCarthy on hysteerinen bimbo, jonka mallipoikaystävä dumppaa kylmästi elokuvan ensimetreillä. Alkaa hillitön sekoilu, johon sisältyy huonoja treffejä (mm. esileikkinä meriahvenen anukseensa ahtava mies), päihteitä ja irrottelua tyttöjen kanssa. Huumori on alapäävoittoista: nauruja yritetään nostattaa jättikokoisilla maxi pad -terveyssiteillä, puhelimeen pieremisellä ja taikurin hanurista vedettävällä värihuivilla. It's magic.

Höystehahmoina McCarthyn yhden naisen sirkukselle toimivat Jennyyn toivottomasti rakastunut Eddie Kaye Thomas (American Pie -leffojen Finch), getto-glamoröösi Carmen Electra ja hattara-aivoinen törröhuuli Kam Heskin.

Huono oli, kertaakaan en nauranut.
 
(Kuva: http://www.impawards.com/2005/posters/dirty_love.jpg)

Trash of the Titans

Aijai, taas menin halpaan: lupaukset näyttävistä tehosteista ja eeppisistä sankareista vetivät katsomaan Clash of the Titansin 3D-version. Aivan kuten viime vuoden puolella nähty 2012, oli Titaanien taisto suurella rahalla tuotettua roskaa.

Clash of the Titans (Titaanien taistelu)

Valmistumisvuosi: 2010

Ohjaaja: Louis Leterrier

Pääosat: Sam Worthington, Gemma Arterton,
Liam Neeson, Ralph Fiennes

Kuninkaalliset ovat käyneet jumalaapelkäämättömiksi ja röyhkeiksi, joten häikivään hopeahaarniskaan sonnustautunut Liam Neeson (Zeus), Ralph Fiennes (Haades) ynnä kumppanit päättävät pitää pienen kurinpalautuksen: he uhkaavat vapauttaa merihirviö Krakenin (joka on muuten ryövätty tarinaan skandinaavisesta mytologiasta, mutta kukapa noita laskee), ellei ihmiskunta ala nöyrtyä. Normirahvaassa herranpelko istuu tiukempaan ja kiihkeä kansanjoukko uhraisi Krakenille mieluummin prinsessan kuin itsensä. Siinä sitten nahistellaan ja jumalatkin juonittelevat toisiaan vastaan.

Köyhä kalastajapoika Sam Worthington, eli puolijumala Perseus, asettuu ihmisten puolelle, sillä hän on katkera ja kostonjanoinen Haadeksen hukutettua hänen sijaisperheensä. Oikea isähän on siis Zeus, joka kävi kiksauttamassa Perseuksen äitiä Danaeta isännän poissaollessa. Isäntä tästä suuttuneena nakkasi äidin ja äpäräpojan avomerelle kuolemaan, mutta poika puolijumalapa noukittiin turvaan kalastusveneeseen.

Niinpä Frodo lähtee saattueineen kohti Mordoria, tai siis Perseus lähtee saattueineen kohti Manalaa, kohdaten matkan varrella kaikenlaisia vaaroja, kuten tarinaan kuuluu. On jättiskorpioneja, harpyijia ja muita rumia tehosteotuksia, mutta lopulta päästään Styx-joelle ja Manalaan Medusan päätä irroittamaan. Sitä tarvitaan nimittäin Krakenin kukistamiseen - käärmenaisen katse kun kivettää kaiken elollisen.

Kun pää on pussissa ja apuun hirnahtaa vielä Pegasos, symppis ja siivekäs ratsu, kiitää Perseus pelastamaan ihmiskunnan. Jippijaijee.

Kautta Zeuksen parran! Näistä aineksista ja tällä budjetilla olisi saanut aikaiseksi vaikka mitä, mutta Clash of the Titans jätti kyllä täysin kylmäksi. Jälkeenpäin leffaan ympätystä 3D:stä ei ollut mitään iloa, örkit olivat urpon näköisiä ja kaikki juonenkäänteet + vitsit oli selitetty auki kuin aivovammapotilaille. Alkaa näyttää siltä, että muoto yhä useammin jyrää sisällön isoissa tehoste-eepoksissa.

Sääli sinänsä. Maksaisin mielelläni käypää rahaa nähdäkseni hyviä miekka-ja-sandaali-seikkaliluja, fantasiamahtailuja ja katastrofispektaakkeleita, kunhan joku vain tekisi niitä.

(Kuva: http://blogs.coventrytelegraph.net/thegeekfiles/PerseusMedusa.jpg)

Ruåttalainen rimanalitus

Ei helvete, mikä leffa. Ruotsalaisveljesten Mårten ja Torkel Knutssonin käsikirjoittama ja ohjaama Naken vuodelta 2000 oli tuskallista katsottavaa. Olisin ollut valmis luovuttamaan jo vartin jälkeen, mutta kiukullahan se oli katsottava loppuun.

Naken (Nakuna)

Valmistumisvuosi: 2000

Ohjaaja: Mårten & Torkel Knutsson

Pääosat: Anna Järphammar, Dan Malmer, Henrik Norberg,
Lisa Kock, Martin Forsström, Victoria Silvstedt

Henrik Norbergin (leffassa Anders) polttarit äityvät siihen pisteeseen, että mies herää hääpäivänään hissistä - alasti, viskipullo kädessä ja kortonki hanurista pilkistäen. Juhlapaikalle on päästävä keinolla millä hyvänsä, mutta nakkena hiippaillessa ei paljon kanssakulkijoilta apuja heru. Kaiken lisäksi kammottava krapulapäivä on juuttunut repeatille ja Norberg herää hissistä yhä uudelleen.

Kertautuvan päivän kirous kattaa mm. Riosta haaveilevan spurguremmin, itseään kerrosleivällä sotkevan poliisin ja kirjavan joukon kerrostalon asukkaita, joita Norberg epätoivoissaan häiriköi. Kerronta on sekavaa, näytteleminen huonoa ja käsikirjoitus lienee koostunut muutamasta muistilapusta. Missään vaiheessa ei selitetä mistä Päiväni murmelina -efekti johtuu, mutta lopulta Norberg pääsee häihinsä ja tarina saa jonkinlaisen päätöksen.

Ikään kuin katsomiskokemus ei olisi tarpeeksi kammottava muutenkin, otosten väliin on leikattu äärettömän rumia, neonväreissä loistavia ja perverssejä parin sekunnin mittaisia animaatiojaksoja. Va fan?

Hävetkää ruotsalaiset, sillä det här filmet var ju hemsk skit.

(Kuva: http://static.lovefilm.se/img/cover/movie/huge/Naken/15495.jpg)

Cowabunga, Clooney

Ostin taannoin kirpparilta parilla eurolla dvd:n, jossa on yhteensä neljä leffaa: amerikkalainen toiminta/rikoskökkö Red Surf, Dolph Lundgren -toimintapläjäys Men of War, Attack of the 50 Foot Woman (ei alkuperäinen, vaan Daryl Hannah -made-for-tv-remake vuodelta 1993) ja joku hämärä tanskalainen actionvääntö The Russian Ninja. Laatupaketti siis.

Toistaiseksi olen katsonut vasta yhden noista: George Clooneyn varhaisiin töihin kuuluvan Red Surfin, joka oli paitsi erittäin huono, myös todella nolo. En tiedä miten muuten voi kuvailla sitä fiilistä, kun katsoo ruuhkatukkaisia Clooneya ja Doug Savantia esittämässä niinku tosi rankkoja surffi- ja prätkäjannuja, jotka diilaa huumeita farkunlahkeet tungettuna saappaisiin...

Red Surf

Valmistumisvuosi: 1990

Ohjaaja: H. Gordon Boos

Pääosat: George Clooney, Doug Savant, Deedee (Michellen sisko) Pfeiffer,
Gene Simmons

Clooney (leffassa Remar) ja Savant (Attila) ovat parhaita kavereita ja elämä on silkkaa hurjastelua, remuamista, ryyppäämistä ja pikkurikoksia. Rahaa hankitaan hieromalla huumekauppoja limaisen latinoloordin kanssa. Tyttöystävä Pfeiffer motkottaa, mutta pysyy renttu-Clooneyn peesissä.

Kun käy ilmi, että pariskunnalla on vauva tuloillaan, täytyy tempaista viimeinen iso keikka ja vetäytyä väljemmille vesille. Tietenkin kaikki menee päin persettä ja ruumiita tulee. Clooneykin haukkaa paskaa ja kuolee.

Red Surf oli leffa, jonka katsominen ei ollut lainkaan hauskaa - ainoastaan piinallisen pitkäveteistä. Edes Kiss-keulakuva Gene Simmonsin rynkkypresentaatio tai hupaisat, vanhanmalliset vesiskootterit eivät piristäneet tunnelmaa katsomossa.

Ja ajatella, vain vuotta myöhemmin Kathryn Bigelow ohjasi huikean Point Breakin (Myrskyn ratsastajat), joka yhdisti varsin onnistuneesti surffausta, rähinää ja rikoksia. Jostain syystä olen vahvasti mieltynyt tuohon leffaan, vaikkei se mikään cinemaattinen mestariteos olekaan. Mutta joku siinä toimii, ja siitä on tullut häpeällinen nautintoni: ala-asteella koetun ensihurman jälkeenkin Point Break on pyörinyt ruudussa varmasti lähemmäs kymmenen kertaa. Surf's up, dude! 

(Kuva: http://www.cloudninedvds.co.uk/images/products/ppa1128.jpeg)

Yliannostus college-huumoria

Olen nyt katsonut viimeisen kahden kuukauden aikana pari todella paskaa opiskelijahuumorileffaa, Going Greek ja American Poop, mutta eilen tuli vastaan vielä näitäkin huonompi saman genren tuotos: Pledge This!, eli Vannomatta Paris.

Tämä puolitoistatuntinen huonouden multihuipentuma kysyy jo melko ammattimaista suhtautumista, sillä tällaisen pasparduun läpikatsomiseen tarvitaan todellista turnauskestävyyttä. Onneksi sitä on tässä blogin mittaan kertynyt.

 

Pledge This! (Vannomatta Paris)

Valmistumisvuosi: 2006

Ohjaaja: William Heins

Pääosat: Paris Hilton, Paula Garcés, Sarah Carter, Simon Rex,
 Kerri Kenney, Holly Valance, Alexis Thorpe

Paris Hilton on leffassa Gamma Gamma -sisarkunnan pj Victoria English: rikas, hemmoteltu ja henkisesti epäkypsä megapissis, joka kantaa taskukokoista koiraansa vaaleanpunaisessa designer-kassissa ja hokee joka väliin "That's hot". Toisin sanoen Hilton esittää elokuvassa itseään.

Juonentynkää saadaan siitä, että PH haluaa Gamma Gammat jonkun turhanpäiväisen lehden kansikuvaan, mutta tarvitsee mukaan rumia nörttejä, jotta kilpailusäännöissä vaadittava "monimuotoisuuden" kriteeri täyttyy. Sopivasti kampuksella räjähtääkin vessanpönttö, ja ryhmä naispuolisia fukseja joutuu putkiremontin takia tilapäisesti asunnottomaksi. Tämä monimuotoisuutta alleviivatusti ilmentävä joukko (johon kuuluu mm. lesbo, läski ja tummaihoinen) päättää hakea Gamma Gammoihin majoituksen toivossa ja kah - tulokkaiden nöyryytys voi alkaa.

Huumoria yritetään puristaa college-genren leffoille tyypillisistä aiheista, kuten eläimiinsekaantumisesta, ulosteista, seksistä, oksentamisesta ja sisar/veljeskuntaan pyrkivien häpäisemisestä. Tissejä nähdään runsaasti, mutta edes se ei tee leffan katsomisesta kannattavaa - ei, vaikka olisi yltiökiimainen teinipoika pahassa puutteessa.

Katsomiskokemuksen huippuhetki oli se, kun pieniltä nokosilta herätessäni huomasin elokuvaa olevan enää 10 minuuttia jäljellä.

Luulenpa pitäväni tämän jälkeen hieman taukoa frat-huumorista. Viime viikolla oppimani uusi sanonta soveltuu muuten erinomaisesti elokuvan määrittelyyn: Pledge This! oli tyylipuhdasta hirpaa, eli hirveetä paskaa. Vältelkää kuin ruttoa.

(Kuva: http://media.hd.se/2007/08/03/244359/large/pledge_this.jpg)

Palkintohuumaa

Viikonloppuna jaettiin sekä Razziet että Oscarit, ja ensimmäistä kertaa kävi niin, että sama henkilö nappasi yhdet molempia! Sandra Bullock nimittäin pokkasi (vieläpä henkilökohtaisesti) huonoimman naispääosanesittäjän Razzien All About Steve -leffasta ja seuraavana iltana parhaan naispääosanesittäjän Oscarin The Blind Side -elokuvasta. En ole itse kova Bullock-fani, mutta täytyy nostaa hattua historialliselle suoritukselle.

Viime vuoden huonoimpana elokuvana palkittiin Transformers: Revenge of the Fallen, joka sai Razziet myös huonoimmasta ohjaajasta (Michael Bay) ja huonoimmasta käsikirjoituksesta. Katsoin muuten eilen sivusilmällä tuota ykkösosaa telkkarista, eikä siitäkään paljon hyvää voi sanoa. Tarkasti laskelmoitua, näyttävää nuorisoviihdettä, jonka pääasiallinen tarkoitus on maksimoida brändin ympärille rakennetun merchandise-imperiumin voitot. Eivätkä nuo voitot ole aivan vähäiset: pelkästään ohjaaja Michael Bay kääräisee kakkososan ohjaajapalkkionsa lisäksi oheismyynnistä noin 150 miljoonan dollarin taskurahat.

The Golden Razberry Awardsien 30-vuotissynttäreiden kunniaksi jaettiin myös kolme erikoispalkintoa: vuosikymmenen huonoin elokuva, naisnäyttelijä ja miesnäyttelijä. Kunniavadelmat menivät Battlefield Earthille, Paris Hilttonille ja Eddie Murphylle. Pystit tuntuvat menneen oikeille kohteille, vaikka onhan Murphy sentään esiintynyt 2000-luvulla sellaisissa laatuelokuvissa kuin Pähkähullu professori 2: Klumpit, Eläintohtori 2, Pluto Nash ja Norbit... Ehkäpä parin vuoden päästä ensi-iltansa saava Beverly Hills Cop IV palauttaa miehen entiseen loistoonsa?

Loput Razzie-voittajat täältä.

Amerikankakkaa

Pikkuveli vinkkasi, että American Poop voisi olla sopiva leffa ruodittavaksi blogiin, ja sitähän se olikin. Itse hän jaksoi kuulemma katsoa elokuvaa n. 15 minuuttia, mutta meikäläinenpä otti haltuun koko puolitoistatuntisen teinihuumoripökäleen. Ei ehkä ylpeilemisen arvoinen saavutus, mutta jonkinlainen sinnikkyyden osoitus kuitenkin.

American Poop

(aka The Connecticut Poop Movie)

Valmistumisvuosi: 2006

Ohjaaja: Joe Kingsley

Pääosat: Ross Kidder, Amelia Morck, Randy Tobin,

Jonathan Cahill, Jason Sarayba, Chuck Kaiton

Ross Kidder (leffassa Russ Turner) on omaa paikallis-tv-ohjelmaa pitävä pikkujulkkis koulussa, joka huomaa valmistumisen jälkeen, ettei siirtymä työ- ja aikuiselämään olekaan helppo nakki. Juoni on lyhyt ja ytimekäs: yritetään saada työpaikka ja tyttöystävä.

Opiskelijaleffoista tuttu biletyspunkpop säestää piereskelyä, ryyppäämistä, tissien vilauttelua, pöydälle (ja lukuisiin muihin paikkoihin) paskomista, eläimiin sekaantumista ja "It's always the right time to ass bang" -huudahduksia.

Kuten nimestäkin voi jo päätellä, tässä elokuvassa uloste, suolikaasut ja muut ruumiineritteet ovat näyttävässä roolissa. Myös pohjoisamerikkalaisen nuorisokulttuurin merkkikieli tulee tutuksi: jos et tiennyt mikä shocker on, American Poopin jälkeen tiedät. Vaikket ehkä haluaisikaan.

Sen sijaan yhtään hauskaa vitsiä elokuvasta ei löydy. Jos mahdollista, tämä oli vielä huonompi kuin genreveljensä Runkkarit.

(Kuva: www.911dvd.net/media/The%20American%20Poop%20Movie%20-%20Unrated.jpg)